Pääsiäisen lähestyvä tulo pääsi yllättämään minut. Posti toi lehden, jossa oli ihania pääsiäisruokaohjeita. Mitähän ruokaa sitä laittaisi pääsiäiseksi? En ole edes yhtään pääsiäiskoristetta tai pöytäliinaa ottanut esiin. Vai odotanko vain, että pääsen rentoutumaan ja valmistaudun vastaanottamaan ihan hitaasti ja hiljaa tämän viikon?

 

Minä olen aina pitänyt pääsiäisestä jollain erityisellä tavalla. Kevätihminen kun olen, tähän juhlaan liittyy iso annos myös lupausta lisääntyvästä valosta ja tulollaan olevasta kesästä. Kaikki on vielä ”tallessa” - valmiina nautittavaksi. Lisäksi pääsiäinen tuo mieleen muistoja äidin ja isän syntymäpäivistä. Äiti täyttäisi 2.4. 88 vuotta. Isä puolestaan oli syntynyt 9.4. Tuohon päivään mennessä hänelle olisi kertynyt jo kunnialliset 95 vuotta! Niin se aika kuluu.

 

Elinan kastejuhla oli palmusunnuntaina. Muistan sen päivän melko hyvin. Kaikki lähimmät ja tärkeät ihmiset juhlistivat tuota auringon kultaamaa juhlapäivää. Olimme nuori ja rakastunut aviopari. Yhdessä olimme tehneet pöytään korvapuusteja ja muuta hyvää. Kaikki oli vaatimatonta, mutta silti niin hienoa. Saara-anoppi antoi lainaksi kauniin pöytäliinan ja opasti kastepöydän sommittelussa. Hän lainasi pienille hennoille vaaleanpunaisille miniruusuille sopivan maljakon. Vihkiraamattu oli maljakon vieressä. Kynttilä sytytettiin. Seremonia saattoi alkaa. Rippipappini suoritti kastamisen. Elina sai olla isänsä turvalliseessa sylissä. Elina Sofia. Minun mielestäni Elina on kauneimpia nimiä, joita tiedän. Se soljuu mukavasti äännettäessä. Sofia on taas äidin toinen nimi.

 

Tätä kirjoittaessa ulkona sataa räntää ja vettä. Pääsiäisen virret ihastuttivat minua jo kouluaikana, kun olin pieni tyttö. Matteus- passion tunnelma on aina yhtä sielukas. Pitkäperjantaina haluan pitää omaa hiljaisuuden retriittiäni kuuntelemalla sitä. Tai ainakin yritän.

 

Viime vuoden pitkäperjantaista meinasi tulla synkkä. Poikamme oli moottoripyöräonnettomuudessa. Iäkäs autokuski oli tullut sivutieltä eteen ja Juho loukkaantui hieman. Olin kotona tekemässä pääsiäisvalmisteluja, kun sain puhelinsoiton, että häntä ollaan viemässä ambulanssilla sairaalaan. Onneksi pääsimme säikähdyksellä. Jalan pieni murtuma parani nopeasti. Moottoripyörän kävi huonommin. Seuraavana päivänä kävin pitkäperjantain kirkossa Helin kanssa. Tarvitsin rauhoittumista. Kiitin Luojaa siitä, että en menettänyt poikaani. Lapsen menetyksestä ei varmaan toivu koskaan.

 

Tällä elämänkokemuksella annan pääsiäisen tulla, otan sen vastaan. Lähestyvä pääsiäisen ilosanoma antakoon toivoa meille kaikille, jotka elämme muistojemme kanssa. Kaikilla ei tämä pääsiäinen tule olemaan valon juhla. Surullisia ja tuskallisia aikoja elävät he, jotka ovat menettäneet rakkaan ihmisen. Kaikille asioille ei selitystä löydy. Miksi-kysymyksiin ei vastausta saa. Kunpa osaisi ja jaksaisi jättää taakkansa Herran haltuun. Aika kuluu ja vuodet vierivät. Tulee uusi pääsiäinen. Päivä pitenee, valon määrä lisääntyy. Elämä voittaa kuoleman.

 

P.S. Jos nyt kuitenkin sitä ruokalistaakin miettisi hieman tarkemmin. Täytyyhän sitä ihmisen syödä. Pääsiäisen kunniaksi vähän paremmin. Samalla nauttia läheisten läsnäolosta. Vaikka kaikki eivät ihan vieressä olisikaan. Hyvää ja lohduttavaa pääsiäistä kaikille!