Näin ystävänpäivänä on hyvä mietiskellä ystävyyden merkitystä. Kaikille tuttu suojelusenkelitaulu kuvastaa kauniilla tavalla sisarustenvälistä rakkautta. Pikkusiskoni kanssa voimme puhua asioista ilman, että siihen ei käytetä paljoja sanoja. Toinen arvaa jo keskustelun alussa, mistä on kyse. Samalla tavalla ystävyys muodostaa sillan moniin muihinkin ihmissuhteisiin.

Miten olla ystävä itselle tässä kiireisessä maailmassa? Miten muistaa tunnustaa itselleen jotain tärkeää ja tarpeellista? Vai unohdanko itseni sivuun?

Hyvä ystävyys on jotain pientä ja suurta yhtä aikaa. Pientä siinä on se, että se ei tee suurta numeroa puutteistamme ja heikkouksistamme. Ystävyys tunnistaa ne, mutta antaa anteeksi ja hyväksyy ne. Kukaan meistä ei ole täydellinen. On helppoa olla sellaisen ystävä, joka ei ole täydellinen. Voin samalla olla itsekin oma itseni. Äitini ei ollut täydellinen. Lapseni eivät ole täydellisiä, enkä vaadi heiltä sitä.

Pientä siinä ovat myös esimerkiksi lämmityskustannukset. Halaaminen ei maksa mitään, mutta lämmittää suunnattomasti. Rahallakaan en saa enää takaisin yhtään hetkeä äitini sylin tuoksusta, sen turvasta ja siitä lämmöstä. Iho muistaa.

Suurta ystävyydessä on se, kuinka se tarjoaa sillan synkän rotkon yli. Se ottaa sinua kädestä kiinni, kun olet putoamaisillasi. Se tarjoaa lohtua, kun olet surullinen. Se antaa anteeksi ja ehdottaa sinuakin antamaan anteeksi itsellesi. Se on tietoinen sinusta, vaikka et ehkä arjen keskellä sitä aina huomaa. Sen turvin voit toteuttaa unelmiasi, sen avulla voit jakaa onnesi ja näin tuplata sen. Suurta siinä on se, kuinka se saa sinut tuntemaan itsesi maailman onnellisimmaksi ihmiseksi! Minulla on tällainen ystävä! Vain minulla!

Olin viikko sitten viettämässä erästä ammattiin valmistumiseni 30-vuotiskurssijuhlaa Helsingissä. Sirkku oli seuranani Oulusta. Hänen kanssaan olen ollut ystävä nämä yli 30 vuotta. Joka joulu lähtee kortti Sirkulle. Joka joulu saan kortin häneltä. Meillä on ollut merkillisiäkin yhteisiä tapaamisia. Hän muun muassa tarjosi yösijaa minulle, kun sitä tarvitsin. Hannu oli sairaalassa ja minun oli helpompi käydä hänen luonaan, kun sain olla Sirkulla jonkun yön. Samoihin aikoihin Sirkku näki unen, joka ennakoi tulevaa kohtaloani. Ihmeellistä.

Niin, varsinainen 30-vuotistapaaminen oli mukava kokemus. Oli ihanaa todeta, että loppujen lopuksi emme olleet vanhentuneet juurikaan. Tämä oli meidän kaikkien yhteinen mielipide. Ja sillä jatketaan. Moni meistä oli opiskellut toisenkin ammatin, osa on jo mummoksikin päässyt. On mukava asia, että on olemassa tällaisiakin ystäviä. Opiskelukavereita vuosien takaa. Merkityksellistä ja elämää rikastuttavaa.

Tänään näin kaupassa naisen, jonka äiti oli samassa paikassa minun äitini kanssa asumassa viimeisinä vuosinaan. Tietysti puhe kääntyi muistoihin ja siihen, kuinka äiti on aina se tuki ja turva tässä maailmassa. Äiti lohduttaa, kuuntelee. Äiti neuvoo ja ohjaa. Äidin rakkaus on rakkaus ylitse muiden. Parasta ystävyyttä tässä maailmassa. ”Ei ole yhtään päivää, ettenkö ajattelisi äitiä”, hän sanoi.

Äidistä puheen ollen, hänen luonaan kävi muun muassa naapurini Tapio. Hän jätti mukavia pieniä kiiltokuvia äitini pöydällä olevaan vuosikalenteriin, jossa oli siis tilaa merkinnöille. Nämä kiiltokuvat merkintöineen jakoivat iloa meille lapsillekin. Tuli tunne, että äidistä välitetään, hänellä on ystäviä. Kiitos Tapio sinulle niistä! Yleensä ottaen äiti oli oikein otettu ystävien veirailuista. Löysin erään vuosipäivyrin hänen jäämistöstään jokin aika sitten. ”Tänään on ollut surkea päivä, ketään ei ole käynyt.”

Tartu ystävääsi kädestä. Anna hiljaisuuden puhua. Ystävyyden silta kannattelee. Hyvää ystävänpäivää.

P.S. Tällä hetkellä maailmanrauha järkkyy joidenkin valtaa pitävien vuoksi. Nämä tyypit yrittävät esittää kaikkivoipaista, kaiken osaavaa ja kaikki oikeudet omaavaa ”täydellistä” ihmistä. Täydellisyys valtaan yhdistettynä sokaisee. Pelottavaa.

Ikään kuin ihmisten sisällä olevat sairaudet eivät olisi jo monille meistä liian suuri taakka kannettavaksi. Yritetään olla toistemme tukena. Varsinkin niiden, jotka sitä tarvitsevat. Tukea täytyy osata myös pyytää. Ei se ole häpeä.