Tulivathan ne pakkaset lopulta! Pikkulinnut tarvitsevat siemeniä ja muuta ruokaa. Niinpä tein niille omatekoiset ”talipallot” - kylläkin maitopurkkeihin. Sekaan siemeniä ja pähkinöitä. On mukava seurata pikkulintujen ruokailua keittiön ikkunasta pihan ruokintapaikalla talven ja kevään aikana. Toivoakseni ne ”palkitsevat” minut kesällä vähentämällä hyönteisten määrää pihassamme.

 

Eräänä päivänä lounaalla keskustelimme muutaman työkaverini kanssa katkeruudesta ja kateudesta. Mistä nämä siemenet sikiävät? Tarttuvatko ne kotoa vai mistä? Miten siihen tulisi suhtautua työpaikalla? Auttaako katkeruus? Minkä vuoksi olla katkera tai kateellinen? Mitä sillä saavuttaa?

Mitä sillä menettää? Mistä katkeruus on saanut alkunsa? Onko ihminen jäänyt vaille rakkautta?

 

Jokainen meistä syyllistyy helposti kadehtimaan jotain. Se on varmaankin normaalia. Tarkoitan normaalilla sitä, että tuo tunne on tilapäinen ja toivottavasti haihtuu pois nopeasti. Kroonisena jatkuessaan kateus ja katkeruus myrkyttää ilmapiirin työssä tai läheisten keskuudessa. Kaikkein eniten se varmasti kuluttaa ihmisen omaa elämäää. Oikeastaan katkeraa ihmistä ei voi kuin sääliä. No, säälin tunnekin on vähän niin ja näin. Kaiken kaikkiaan ei kannata antaa kateuden ja katkeruuden tunteille kasvualustaa.

 

Sanotaan, että viisauden siemen piilee tuossa tai tässä. Vanhoilla ihmisillä on paljon viisautta, joka on muodostunut eletystä elämästä. Tai sitten joissain sanoissa on sellainen viisauden siemen, että ne kannattaisi pitää mielessä. Isäni tapasi sanoa, että: ”Kyllä sinä sitten aikuisena muistat, mitä isäsi tästä sanoi, vaikka nyt oletkin eri mieltä.” Kyllähän sitä nyt on ollut aikuisena aikaa muistella. Kyllähän niissä sanoissa piili viisauden siemeniä. Isäni kylvi niitä lastensaa maaperään toivoen, että ne josku siellä itäisivät ja kasvaisivat. Esimerkiksi hyvät tavat. Isäni oli hyvin tarkka joistakin asioista: Vanhoja ihmisiä tuli tervehtiä, vierailulla piti osata pöytätavat ja niin edelleen. Tarkemmin ajatellen köyhäkin koti voi tarjota rikkaita siemeniä lapsille ja siten turvata lapsen aikuistumisen kohti hyvää elämää. Hyvillä tavoilla voi korjata paljon muita puutteita, mutta korkeasti koulutettukaan ei ole ihmisenä ”häävi”, jos hänellä ei ole hyviä tapoja, eikä hän osaa viljellä ympärilleen hyviä siemeniä, kuten kanssaihmisten arvostamista ja kohteliasta käyttäytymistä.

 

Meillä jokaisella on sisimmässään ajatus, että olen ihmisenä ainutkertainen. Tämän vuoksi odotan, että saan olla tasavertainen toisten kanssa. Joskus on kuitenkin niin, että emme huomaa, miten kohtelemme toisia. Olenko onnellinen hänen puolestaan? Kadehdinko häntä vaikkapa sen vuoksi, että hän on nuori ja kaunis? Olenko itse tehnyt sellaisia valintoja, joita kadun ja siksi kohdistan sen kateutena toisiin? Esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon.

 

Ihminen, joka hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, on ystävänä mitä parhain. Hän on tyytyväinen elämäänsä ja valintoihinsa siitä huolimatta, että kaikki ei ole aina mennyt toiveiden mukaan. Hän arvostaa toisia ja osoittaakin sen.

 

Mitä, jos tänä vuonna kylväisimme kateuden, katkeruuden tai muun negatiivisen tunteen sijaan vain hyviä siemeniä: rakkautta, arvostamista, kunnioitusta, kohteliaisuutta ja niin edelleen. Samalla saisimme lisää arvostusta myös toisten silmissä. Takuuvarmasti sadonkorjuu on sitten yhtä juhlaa.

 

P.S. Kuntoiluni on alkanut hillitysti ja toivottavasti myös hallitusti. Toivon, että tämä kuntoilun siemen itää ja kasvaa. Sopivasti. Olen niin onnellinen siitä, että voin liikkua ja touhuta melkein mitä vain! Pienistä puutteista huolimatta. Ketään kadehtimatta. Opettelen olemaan sinut tämänhetkisen itseni kanssa.