Irrottauduttuani yli puoli vuotta kestäneestä hoitoprosessista (lääketieteellisestä näkökulmasta käsin), olen ollut niin kiireinen että en ole ennättänyt muuta tehdä kuin ”toteuttaa sisäistä ääntäni” ja siis viettää mahdollisimman mukavaa ja antoisaa aikaa. En kuitenkaan yksin vaan yhdessä puolisoni ja hyvien ystävien kanssa. Mukaan on mahtunut niin mökkeilyä, marjastusta, laulamista yhdessä ”tukkilaisten” kanssa kuin synttärijuhlia ja aivan tavallista pyykin pesuakin kera muiden kotiaskareiden.

 

Olen ollut vähän niinkuin hämmennyksissäni tästä ajasta. Olen kokenut uudenlaisen vapaudentunteen. Toisaalta sairauslomani on päättymässä ja jokin mielikuva työhönpaluusta häämöttää jo. Kuitenkin olen viettänyt hyviä hetkiä rakkaitteni kanssa. En ole ollenkaan kokenut pettymystä tai katkeruutta, huonosta omastatunnosta puhumattakaan! Vai olenko....

Hoitoväsymystä on ollut joinain päivinä. Se on sellaista, että tuntuu kuin lihakset olisivat jumissa, luut ja nivelet vastustaisivat jokaista askelta ja liikettä. Sohvan pohjalle on tehnyt mieli joinain hetkinä. Vähän sitä voi antaa periksi, mutta sitten kun saan jonkun virtapiikin, niin ei kun menoksi!

 

Olen myös tarkkaillut itseäni peilistä. Millaisena menen töihin? Mitä vaatteita laitan ylleni? Olisi hyvä, että mikään vaate ei ahdistaisi kainalon alueelta. Kestääkö käsi työpäivän rasituksen? Jaksanko sittenkään? Onko naiseuteni muuttunut toisten silmissä? Osaanko enää mitään?

 

Sijaiseni Petra soitti minulle eräänä päivänä. Hän on mielestäni kiitettävän hyvin hoitanut pestiäni tällä välin. Nyt huomaan, että pitkä sairausloma voi aiheuttaa jonkinlaista etääntymistä omaan työhön. Ainakin minulle. Olisi aivan absurdia väittää, että menen työhöni takaisin ja hoidan homman heti täysillä. Ei onnistu. Täältä kotoa käsin tuntuu siltä, että opiskelijoden sijoituksista muodostettu exel- taulukko on ollut jotain kaukaista, opettajien ja opiskelijavastaavien palaverit jotain hämärää touhua. Kokoukset yhdessä toisten kollegojen kanssa olivat kyllä tärkeitä ja tarpeellisia, mutta mitä niissä päätettiinkään ja mitä tuleman pitää?

Täytynee aloittaa matalalla profiililla.

 

Jokainen tekee työtä omalla persoonallaan. Sijaiseni on tehnyt hyvää työtä. Kiitos hänelle siitä. Minä palaan kuvioihin ja jatkan omalla tavallani. On hyvä, että työyhteisössä on erilaisia ihmisiä. Erilaisia tapoja tehdä asioita. Pääasia on kuitenkin, että työt tehdään ja asiat sujuvat! Tulen varmaan tarvitsemaan Petran apua vielä syksyn aikana. Niin paljon on varmasti tapahtunut kuluneen kevään ja kesän aikana.

 

Luulitko, että ikiliikkujia ei ole? Väärin. On niitä. Ainakin yksi ja sillä tarkoitan ihmistä. Hän pesi keväällä minun ikkunani. Vähän aikaa sitten hän ilmoitti tulevansa minulle pensaista marjoja poimimaan. Tämä Super-Kirsti tuli eilen. Poimimme herukoita (minäkin vähän, vajaa ämpärillisen) ja niinpä Mehu-Maija porisi koko eilisen illan (käsi ei oikein tykännyt, täytyisi muistaa aina käyttää vasenta kättä enemmän, jumppasin kuitenkin oikeaa kättä hieman ja yön aikan pidin tyynyä käden alla). Nyt se on ollut parempi.

 

Super-Kirstin viitta liehahti kotini ovelle tänäkin aamuna. Hän pyörähti heti aamusta parissa marjapensaassa ja sinkosi täydet sangot kotiini ja lähti ”kyläilemään”. Jäin yksin marjojen kanssa. Laitoin niitä pakasteeseen sekä isoissa pusseissa että pienissä rasioissa. Ajattelin, että tässä lepäilen loppupäivän, menihän Kirstikin jo muualle vähän rauhoittumaan. Luulin, että tältä ikiliikkujalta meni pari tuntia lepäillessä.

Vielä mitä! Hän tuli takaisin iltapäivällä, kun sade oli lakannut. Oli nainen käynyt sienimetsällä ystävänsä Liisan kanssa. Tuli mukanaan täysi ämpärillinen vaaleaa orakasta ja kantarelleja. Kysyi vain, että saisiko kupin kahvia ja mennään sitten takaisin poimimaan loput marjat pensaista. Minusta tuntui, että en pysy mukana tuossa vauhdissa! Sanoin, että odota vähän ja sitten taas mentiin. Tällä kertaa mukaan otettiin neljä sankoa. Minä yritin poimia perässä ja olin nyt sen verran viisas, että poimin vain vasemmalla kädellä.

No, nyt ovat marjapensaat tyhjinä muutamia linnuille jätettyjä marjoja lukuunottamatta. Sienet on puhdistettu ja teen niistä pannulla jotain herkkua. Kiitos Kirsti, meillä oli oikein hauska päivä. Kirstiltä sain taas sitä energiaa, jota voin jakaa siten muillekin.

 

P.S. Pitihän sitä moottoripyörän päälläkin kokeilla lomailla. Ei nyt sentään ulkomailla, mutta kuitenkin. Ilmat suosivat ja mieli oli hyvä. Sain istua kyydissä ja nauttia maisemista. Autosta käsin ei voi aistia luontoa samoin kuin moottoripyörän kyydissä. Kaikki tuoksut, lämpötilan vaihtelut ja tuulen tuiverrus saavat olon tuntemaan osaksi luontoa. Vapaudentunne on aivan erilainen. Vaikka toisaalta moottoripyöräilykin on epäekologista siinä missä autoilukin.

Jäi tästäkin kesästä muistoja iholle – niinkuin edellisestäkin.