Nopeasti on viikko mennyt. Jokapäiväinen sädehoidossa käynti vie tilaa muilta jutuilta, joten päivät kuluvat melko sukkelasti. Tien päällä ajellessani hoitoon ja sieltä pois, minulla on aikaa kuunnella radiota. Istun ikään kuin omassa toimistohuoneessani omine ajatuksineni. Muu aika onkin sitten sitä ”vapaata seurustelua”. Kotiaskareet ja kaikki muu toiminta täyttävät loput ajat. Olen huomannut, että pitää kiirettä. Nyt on menossa jos jonkinlaista harrastustoimintaa ja yhteydenpitoa, sillä olen ikään kuin huomaamattani taas laittanut itseni mukaan jos jonkinmoisiin juttuihin...

 

Sädepoliklinikalla käynti on jo rutiinia. Olen paikalla sovittuun aikaan. Useimmiten ei tarvitse odotella kauaa, kun minut jo kutsutaan sisään. Odotustila on avara ja siellä on odottelijoita. Miehiä ja naisia. Nuoria ja vanhoja. Saattajia ja perheenjäseniä. Eräänä päivänä meitä ”rintasyöpäläisiä” oli yhtä aikaa neljä. Kuuntelin siinä sivukorvalla kun keskustelu virisi. Eräs valitti hoitojen aikaista väsymystä. Hänellä oli pitkät hiukset, joten hän ei ollut saanut sytostaattihoitoja. Lisäksi tuli puhetta siitä, kuinka tärkeää on käydä meille tarkoitetuissa jumppahetkissä. Aion itsekin mennä ensi viikolla, kun ajankohdat sopivat paremmin hoidon yhteyteen.

 

Eräänä päivänä parkkeerasin autoni jo tuttuun paikkaan. Nyt heinäkuussa on sen verran rauhallisempaa, että ei tarvitse ajaa parkkitaloon, vaan on paikkoja ihan siinä A3:n lähellä. Olin juuri pysäköinyt ja harmittelin kolikoideni vähyyttä. Automaatissa oli joku vika, eikä pankkikortilla voinut maksaa. Minulla oli vain 20-senttinen. Laitoin sen automaattiin, ja ajattelin, että aika ei riitä, ja sakot tulee jos tulee. Laitoin lapun tuulilasin sisäpuolelle ja astuin ulos autosta. Samassa pysähtyy auto kohdalleni, ja ystävällinen nainen avaa ikkunan ja sanoo: ”Minulla ei mennytkään päivystyspolilla kauaa, ja tässä on parkkilippu, jossa on jäljellä vielä paljon aikaa. Haluatko sen?”

 

Nainen tuli siihen kuin tilauksesta. Kerroin, että tätä juuri tarvitsen. Kiittelin kohteliaasti ja vastasin hänen ystävälliseen hymyynsä omallani. Menin hoitoon, ja siellä olikin ajat myöhässä. Tullessani takaisin huomasin, että lipun aika ja minun paluuaikani olivat parin minuutin erolla samat! Elämä on ihmeellistä!

 

Torstaina minulla oli myöhäinen aika ja perjantaina taas aamun ensimmäinen eli kello 7.15. Varasin huoneen potilaskodista. Torstaina jäin hoidon jälkeen yöksi Ouluun. KELA makssa noin 20 euroa yöstä, joten minulle ei jää maksettavaa kuin 10 euroa. Kävin huoneessa ja jätin tavarani sinne. Lähdin kaupungille. Ilma ei ollut kovin hyvä, sadetta oli tulossa. Suunnittelemani kaupunkikävely sai jäädä. Tunsin itseni myös väsyneeksi hoidon tiimoilta. Minulla oli nälkä ja löysin mukavan näköisen ravintolan, joten kävelin sisään ja tilasin pizzan. En ollutkaan syönyt pizzaa pitkään aikaan. Söin hyvällä ruokahalulla ja samalla seurasin ihmisiä. Ihmisiä kulki sisään ja ulos. Viereisestä ravintolasta kantautui ulos musiikkia. Elävää sellaista. Lähdin takaisin potilaskotiin.

 

Yö oli kerrostalon 10:ssä kerroksessa todella kuuma. Nukuin huonosti, vaikka parvekkeen ovi oli auki koko yön. Kävin ylhäällä pari kertaa ja katselin, kuinka alhaalla olevan pelastushelikopterikentän peltisestä parakista loisti valo. Tumma auto oli pysäköitynä portin edessä. Ilmeisesti päivystävä lentäjä valvoi siellä vuoroaan. Meren takaa alkoi näkyä nousevan auringon kajoa. Satama oli hiljainen. Jokunen linnun laulu rikkoi hiljaisuutta. Tunsin itseni pieneksi ja hieman surulliseksi. Kohtasin itseni ja sairauteni.

 

Perjantaina ajelin hoidon jälkeen kauppahalliin. Ostin yhden komean nieriän illalla savustettavaksi, suolalohta, kaksi Meriläisen ruislimppua ja rasian Kitkan savumuikkuja. Kotia kohti mennessäni huomasin taivaalla olevat pitsimäiset pilvet. Elämä tuntui elämisen arvoiselta.

 

P.S. Minulle on tällä viikolla tullut sellainen tunne, että saan jotenkin parempaa kohtelua. Huivi päässä. En jaksa pitää peruukkia. No, anyway...Hyvää Eino Leinon ja Runon ja suven päivää kaikille lukijoilleni. Lisään perään yhden Eino Leinon runon, joka juuri nyt puhuttelee minua.

 

HYVYYS

Ei Hyvyys saavu huutaen;
se kulkee hiljaa kuiskaten.

Sen ääni on ääni kärsivän,
mi itkenyt on meitä enemmän.

Sen silmissä on kuin onnettuus,
mut kuitenkin usko ja toivo uus.

Hän tahtoo tarjota vähästään:
ne on hänen helmiä, päärlyjään.

Ne ottanet kuin avun taivahan:
ei lie hän laaksoista maailman.

Hän tulee raskaalla hetkelläs;
hän katsoa tahtoo silmähäs

ja kättäs painaa ja mennä pois
kuin kuiskaten: paremmin olla vois.

Hyvää viikonloppua ystäväni.