Kyllä nyt kelpaa olla ulkona. Lämpömittari näytti jo aamusta +28°C. Kävin Oona-koirani kanssa tutulla lenkkipolullani tuossa tien päässä metsässä. Taisi olla jo liiankin kuumaa koiralleni, vaikka vettä löytyi ojista ja lätäköistä lenkin aikana juotavaksi. Niin innoissaan se taas lähti lenkille innokkaasti haukkuen, mutta tuli palatessa kiltisti ja väsyneenä omalle paikalleen lepäämään. Vein sille puhtaassa astiassa kylmää puhdasta vettä. Itse palaudun tässä etupihan terassilla kahvin ja jäätelön kanssa.

Sitä minä ihmettelen, että miksi ihmiset ovat niin paljon sisällä. Nytkään en nähnyt ketään ulkona. Toinen seikka on se, että emme osaa arvostaa tätä lähiluontoa: kuinka paljon ihanampaa onkaan samoilla tässä lähimetsissä ja metsäteillä! Nytkin kuulin lintujen laulua ja haistelin koivun hiirenkorvia. Pellon reunassa oli ihanan laventelin sinisiä orvokkeja. Tuonne asfaltille minua ei saa lenkille, autojen sekaan! Sitä paitsi nyt ei ole vielä itikoitakaan, joten senkin suhteen kannattaa nyt ulkoilla. Karhuun tai hirveen en ole vielä törmännyt kertaakaan. Metsässä on turvallisempaa kuin tiellä.

Orvokeista tuli mieleeni muistoja lapsuudesta. Minulla oli tapana kerätä kukkasia isälle ja äidille. Vein niitä aina kun vain mahdollista. Isäni oli kylän seppä ja hän takoi viikatteita pajassaan keväisin ja kesäisin. Vein pajaan voikukkia isälle. Kaikkia kukkia mitä vain löysin, keräsin käsiini ja vein vanhemmilleni. Eräänä äitienpäivänä vein äidilleni orvokkiamppelin vielä muutamia vuosia sitten hänen ikkunansa ulkopuolelle. Mieheni ripusti sitä ulkopuolelle samaan aikaan, kun soitin haitarilla hänelle Orvokkeja äidille – kappaletta. Se on jäänyt mieleeni. Äitini kurkisti ikkunasta ja hymyili.

 

Tänä helluntaina olen touhuillut monenlaista. Viikolla minulla oli pari (seurakunnan luottamushenkilön ominaisuudessa) kokousta. Sainpa yllätysvieraankin torstaina. Kahvittelimme grillimökissä. Siinä vierähti mukavasti torstain iltapäivä, miehenikin ehti siinä piipahtaa päiväkahvilla. Kiitos Mari! Keijolla onkin nyt kiireitä peltotöiden vuoksi. Hän on tosiaankin vain piipahtanut kotona päivisin ruokailemassa tai kahvilla. Siksipä olenkin täyttänyt tätä tyhjiötä erilaisilla menoilla. Kokoukset sattuivat sopivasti tälle viikolle, perjantaina harjoittelimme tukkilaislauluja nuorisoseuran miesten kanssa. Meillä oli pieni esiintyminen lauantaina päivällä. Perjantai-iltana kävin katsomassa nuorten esittämää näytelmää Petäjäskosken nuorisoseuralla. Se oli hyvä. Lauantai-iltana kävin kirkossa iltamessussa. Illalla myöhään seurasin euroviisuja. Tämä päivä on sitten vähän kuin vapaapäivä kulttuurin suhteen, vaikka olisi kyllä ollut hyvä tilaisuus mennä karaokekerhon konserttiin. Täytyy kyllä todeta, että sää ja lenkki koiran kanssa voittivat.

Aamulla luin tässä helluntaisella aurinkoisella omalla terassilla viimeisintä Kantri-lehteä. Lehdessä oli erinomainen ja mielenkiintoinen juttu kolmesta eri maahanmuuttajasta. He kertovat Suomesta ja suomalaisuudesta heidän omien kokemustensa kautta.  Arvatkaapa mitkä asiat nousivat esiin? Suomen puhdas luonto ja meidän hyvä ruokamme. Ruokakulttuurimme sen sijaan ansaitsee parantamisen varaa. Kiteytän asian espanjalaisen Jaime Turron sanoin: ”Espanjalaiseen tapaan syödään pitkään (kertoo joulupöydästä), viime jouluna "vain neljä tuntia". Turro äimistyi, kun hän oli ensimmäistä kertaa Suomessa ja Meeri-täti laittoi laatikoita ja muuta ruokaa jouluksi kolme päivää. Aattona perhe istui pöytään ja söi 20 minuutissa. "Mun äiti olisi räjähtänyt!"

Voisimmeko ottaa opiksemme ja muuttaa ruokailukulttuuriamme tuohon suuntaan? Ajatelkaapa ruoan laittajia vaikka häissä: kokit panevat parastaan ja ruoka laitetaan kauniisti tarjolle. Sitten rynnätään syömään kuin kiireessä ja äkkiä kaikki on ohi. Arvostakaamme puhdasta luontoa ja siitä saatua laadukasta ruokaa ja sen tekijöitä. Sosiaalisuutta syömiseenkin sanon minä!!!

Helluntain päivälliseksi aion tehdä broileria ja kesäkurpitsarisottoa. Risoton ohje on ensimmäiseltä anopiltani. Se on tosi hyvä ja sopii kaikkien ruokien kanssa. Kannattaa ottaa kaksi kurpitsaa, jos eivät ole kamalan suuria. Kuutioi kuoritut kurpitsat, hienonna muutama valkosipulinkynsi. Laita wokkipannulle tai kasariin reilusti oliiviöljyä. Freesaa kurpitsakuutioita ja valkosipulinkynsiä. Lisää joukkoon reilusti currya (risotosta tulee kauniin keltainen) ja voitpa laittaa siihen vielä kurkumaakin. Lisää riisiä (noin pari desiä), joko tavallista puuroriisiä tai muuta. Lisää nestettä ja tässä tapauksessa kanaliemikuutio. Anna kiehua hiljalleen, kunnes riisi on kypsää. Kokeile makua ja mausta oman makusi ja pääruoan mukaan. On hyvää!

 

Nälkähän tässä tulee, täytyy lähteä kohta laittelemaan tätä päivällistä. Poikani toivoi vielä lettuja illaksi. Eiköhän tämä helluntai ala olla monelta osalta paketissa…

 

P.S. Rukoilen hiljaa mielessäni, että verikoearvot olisivat sellaisella mallilla, että olisin ”iskukunnossa” viimeiseen sytostaattikoitokseen ”Ihmemaassa”. Huomenna siis laboratorioon. Tiistaina olisi suunnitelmissa sekä sytostaattihoito että lääkärin tapaaminen. On täytynyt opetella ottamaan tämä potilaan rooli ja se ei ole aina helppoa. Tuntuu kuin en omistaisi omaa kehoani enää siten kuin ennen. Yleensäkin pitkälliset ja vakavat sairaudet ulottuvat yksilön intimiteettialueelle. Varmaan jokainen potilaana kokee nämä asiat omalla tavallaan. Täytyy hyväksyä se, että minuun kajotaan.