Olipa se tulvakevät taas! Joet olivat ääriään myöten täynnä. Onneksi se oli ja meni. Nyt sitten seuraamme kevään etenemistä. Eilen kävin ulkoilemassa koirani kanssa. Metsässä oli ihana kävellä, ei ole enää lunta eikä vielä ole hyttysiä. Peipposten ja muiden lintujen laulu hivelivät korviani. Peltojen yllä kaartelivat töyhtöhyypät. Kuovit etsivät syötävää. Kyyhkyt  kujersivat kauempana metsässä. Kurki äänteli jossain. Maassa oli hirvien ja kauriiden jälkiä. Oona-koirani sai kiinni yhden myyrän. Muutoin se kulki edelläni seuraten aina peräänsä vilkuillen, että emäntä on varmasti mukana. Jos hidastan tai käännyn muualle, koirani huomaa sen ja tulee heti perääni. On hyvä, että se antaa kaikkien eläinten olla rauhassa – paitsi myyrien.

Säästä puheen ollen viime viikot ovat olleet helteisiä. Nimittäin kuumat aallot ovat tulleet kuvioihin. En tiedä, johtuvatko ne sytostaateista vai ovatko ne nyt oikeasti muutenkin ajankohtaiset. Yhtäkkiä palelee tai sitten on kuuma. Nuku siinä sitten, kun peittoa pitää heivata välillä päältä pois ja sitten taas päälle. No, jospa tämä menee pian ohi…

 

Säästä itseäsi

Viimeistään nyt minun on tajuttava se tosiasia, että sytostaatit  touhuavat elimistössäni.  Loputkin hiukset lähtevät. Varmaan perässä seuraavat kulmakarvat ja silmäripset. Eilisen verikokeen kokonaistulos oli muuten hyvä, mutta valkosolut ovat nyt todella matalalla. Se tarkoittaa sitä, että sytostaatit ovat tuhonneet syöpäsolujen lisäksi elimistölle tärkeitä infektion torjuntaan tarkoitettuja valkosoluja joten minun on syytä olla varovainen ja suojeltava itseäni mahdollisilta infektioilta. Olla hissukseen. Kauppareissut siirrän nyt kyllä miehelleni. Taidan jättää väliin myös muutkin reissut, jotka eivät ole välttämättömiä. Nyt säästän itseäni.

Eilen tuli radiosta ohjelmaa kulttuurin vaikutuksesta ihmisen eliniän pituuteen.  Tutkija Markku T Hyyppä pitää harrastusten ja sosiaalisen yhdessäolon merkitystä erittäin tärkeinä elämää pidentävinä tekijöinä.  Googlettamalla aiheesta löytyi hyvä linkkikin: http://hyvaterveys.fi/artikkelit/Harrastukset-pidentävät-ikää/415/.  Kannattaa siis tuhlata aikaa yhdessäoloon ja mukavaan sellaiseen! Olenkin jo toiminut tällä viikolla näin. Teimme mieheni ja Heimo-veljen ja hänen vaimonsa Helena kanssa pienen retken rapakon taakse. Ja hauskaa oli! Tänään saan vieraakseni Elina-tyttäreni ja hänen miehensä.

Naapurin Kaisa tulee kohta auttelemaan minua viikkosiivouksessa. Minua onnistaa, sillä naapureista on usein iso apu. Olen toki itsekin lupautunut avuksi Kaisan kesäkuiseen rippijuhlaan. Elämä on runsasta ja ihanaa. Kaisa on todella hieno nuori nainen!

Olemme mieheni kanssa päättäneet, että eläkkeellä emme aio säästää rahoja sukan varteen, vaan tarkoitus on matkustella ja nauttia elämästä. Emme kuitenkaan jää odottelemaan eläkepäiviä, vaan yritämme elää tässä hetkessä. Kaikki päivät eivät ole herkkua, mutta pienet yllätykset arkeen voivat auttaa jaksamaan. Syöpä on yrittänyt tunkeutua avioliittomme väliin. Yritämme laittaa sille kapuloita rattaisiin. Milloin mitenkin. Tänään minun on mietittävä, miten voisin ilahduttaa miestäni. Hänellä on syntymäpäivä. Miehille on vaikeaa keksiä lahjoja. Käärisinkö itseni pakettiin?

 

P.s. minulla on ihanat lapset. Juho on aikuistunut valtavasti. Oli kysellyt itse kesätöitä ja sai kesäkuuksi töitä eräästä talonmiesfirmasta. Se tunne, kun saa elämänsä ensimmäisen tilin sitten aikanaan. Elina muistaa olla yhteydessä pappaansa. Sosiaalisia lapsia molemmat.  Rakkautta ja pitkää ikää!