Näin naistenpäivän aikoihin on syytä ajatella kanssasisariamme niin Suomessa kuin ulkomailla. Kaiken ylimpänä on tietenkin oma äiti. Perässä tulevat siskot, tädit, tyttäret ja niin edelleen. Heillä kaikilla on vaikutusta omaan naiseuteeni. Naispuoliset ystäväni ja työkaverini ovat myös saman luettelon jäseniä. Ilman toisiamme meidän elämämme olisi varmaan tylsää, synkempää, monimutkaisempaa ja kaikin tavoin yksinäisempää. Maailmassa kun on paljon pahuutta, jota tytöt ja naiset joutuvat kohtaamaan. Haluamme varmasti heille toivoa parempaan tulevaisuuteen. 

Äiti on se, joka ansaitsee kaiken kunnioituksen. En haluaisi ketään muuta oman äitini sijalle edes ajatuksissakaan. Äidin ei tarvitse olla kaikkitietävä, riittää, että hän on läsnä -muistoinakin. Sen sijaan kaikenlaisia elämässä tarvittavia lisämausteita olen imenyt varastooni naapurin tytöiltä, tädeiltäni ja isosiskoiltani. Toini-täti neuvoi minua virkkauksessa (tällainen käsityön tumpelo kun olen), Martta-täti on edustanut ruotsalaista kulttuuria kaikkine pitsiverhoineen ja kukkaruukkuineen. Naapurin Irja opetti minulle sangen tarpeellisen uimisen taidon – muun muassa (ja totuus on, että tuhmuuksia emme opetelleet, emmehän!). Edesmennyt Maire-siskoni oli melkein idolini. Hänen tyttärensä Heli on esimerkillinen ison perheen äiti, jollaista saa hakea (lähellä kyllä asustaa eräs Terhi-niminen tuore tuttavuus, jonka aura säteilee samanlaista äitiyttä!).

Isosiskoni ovat kulkeneet rinnallani välillä etäältä seuraten ja välillä lähempänä. Eija on rohkaissut minua musiikin harrastamisessa. Koska olen harmonikan soittoa sitten jatkanutkin osin Eijan kannustuksenkin ansiosta, eräs Aila on myös hyvä ystäväni. Ihmettelen hänen positiivisuuttaan. Iirikseltä taas saa vinkkejä milloin luonnon, milloin alitajunnan parantavasta voimasta. Ja kaikkea siltä väliltä. Pirjo-siskon kanssa selvitämme arjen visaisia ongelmia tyyliin ”mustaa huumoria”. Veljieni vaimot ovat myös elämääni kuuluvia naisia. Helenan ruokapöydän herkut -samoin kuin Raijankin- ovat suussa sulavia. Voin yrittää jäljittää heitä, mutta omasta mielestäni en pääse niin täydellisiin saavutuksiin. Veljet ovat tehneet oivat valinnat.

Työkavereita on tullut ja mennyt. Jos alkaisin kaikkia nimeämään tässä, tekisin vääryyttä niille, joiden nimi jäisi pois. Tänäänkin vaihdoin erään työkaverin kanssa naamakirjassa muutaman lauseen yksityisesti. Hänkin on nyt lomalla, joten oli mukavaa saada vaihtaa pari sanaa. Vaikka yhdessä totesimme, että ikä ja pitkä parisuhde tuovat tietynlaisia muutoksia parisuhteisiin, niin silti niitä kannattaa arvostaa, saammehan olla vapaita naisia omassa kotimaassamme. Eikö se olekin jotenkin niin, että alkuhuuman häivyttyä arki tulee tilalle, mutta niin se vain on. On mielestäni väärin ajatella, että joka päivä olisi samaa huumaa kuin rakastumisen kynnyksellä. Turvallinen arki on hyvä asia. Ei tarvitse pelätä henkeään tai muuta sellaista, joka uhkaisi arjen sujumista. Kainalo on olemassa, sinne voi mennä jos ulkomaailma ahdistaa.

Yksi täytyy vielä mainita: oma tyttäreni. Olen yrittänyt kasvattaa häntä, mutta nyt olen huomannut, että hän on päinvastoin kasvattanut minua. Suunnittelemme yhteistä äiti-tytär –matkaa sitten, kun olen taas ”kunnossa”.  Siinäpä onkin minulle tavoitetta! Nyt en ole jaksanut käydä salilla enkä paljon muutakaan, mutta on varmaan viisainta levätä jos siltä tuntuu. Opettelen hoitamaan itseäni, ja se ei ole helppoa. Onko naisena olemisen kipukohta juuri tässä: oman itsensä hoitamisessa? Hoitoalan koulutuksen saaneena olen taipuvainen ajattelemaan vähän näin.

P.s. Pieni hetki kahdestaan mökillä oli tarpeeseen. Paukut ovat vähissä, nyt sen huomaa. Johtuu sytostaatista. Onneksi puoliso huolehti kaikesta, mitä en jaksanut. Välillä ajatukset menevät synkälle raiteelle, mutta onneksi useimmin olen mukana tässä hetkessä. Ei kannata tuhlata aikaansa negatiiviseen. Hyvää naistenpäivää kaikille!