Eikö vain olekin niin, että elämässä meillä on monia tilanteita, joista selviydymme joskus hiuksenhienosti?

Pikaisen "googletuksen" jälkeen sivistyssanakirja kertoo, että esimerkiksi urheilija ylittää riman juuri ja juuri. Se on hiuksenhienosti. Mielestäni kuitenkin sana hiuksenhienosti voi merkitä myös hyvää: miksi muuten yhdyssanan loppuosa hienosti olisi siinä selitettävissä?

Jälkeenpäin kun muistelee, niin usein on esimerkiksi auton kanssa ajaessa ollut hyvinkin täpäriä tilanteita. Liikenne on hyvin arvaamatonta. Kotona voi sattua - ja sattuukin vaikka mitä. Itsekin 4-vuotiaana kiipesin ottamaan ylähyllyltä vähän paremman näköistä kahvikuppia käsiini, mutta tipahdin jakkaralta sillä seurauksella, että kahvikuppi meni rikki ja ylähuuleeni jäi muistoksi ikuinen arpi. Onneksi ei sattunut pahemmin, mutta jos olisin hiuksenhienosti välttänyt tilanteen, niin sitäkään ei olisi tapahtunut.

Työpaikalla nyt on mahdollista sattua mitä vain. Toistaakseni olen välttynyt vaikkapa työpaikkaromansseilta - niihinkin voi joku työn tiimellyksessä huomata joutuvansa kuin virran viemänä. Siihen en nyt osaa sanoa, onko tilanne lähtenyt alkuunsa jostain pienestä ja vaatimattoman tuntuisesta tilanteesta (=hiuksenhienosti smiley). Ajattelisin kuitenkin niin, että kyseessä on monia eri tekijöitä yhdessä, No, onhan niillä usein onnellinen loppu heart.

Mitä tarvitaan rakastumiseen? Voiko siihen lähteä mukaan "aseet tanassa"? Eikö rakastuminen ala juuri niistä pienistä asioista, olkoonkin niin, että se tapahtuu ensisilmäyksellä (kuten minulle on joskus käynyt) ? Eli rakastuminenkin tapahtuu varmaan usein hiuksenhienosti, ilman että minä itse päätän rakastua. Eli tästä voidaan tehdä se johtopäätös, että hiuksenhienot asiat ja tapahtumat eivät olekaan meidän käsissämme.

Pikkusiskoni oli vähällä hukkua 5-vuotiaana. Hänen hennot vaaleat hiuksensa vain näkyivät enää veden pinnalla, kun tajusin, että nyt on hätä. Nopeasti menin laiturille, tartuin toisella kädellä laiturin reunaan ja otin toisella kädellä siskoni hiuksista kiinni. Oli viimeinen hetki tarttua hiuksista kiinni. Hiuksenhienosti pelastuimme molemmat. Siskoni ei nimittäin enää tempoillut veden varassa vaan oli jo vajoamassa, joten hän ei kiskaissut minuakin mukanaan. Sitä päivää en unohda ikinä.

Onko sattumakin vähän samantapainen asia? Ainakin silloin, kun tapaamme vaikkapa jonkun ihmisen "juuri ja juuri"? Hetkeä myöhemmin en olisi häntä kohdannut. Minulle on ainakin usein käynyt niin. Usein ne hetket ovat positiivisia ja jäävät mieleen. Tästäpä ajatus kulkeutuukin eteenpäin ja teen päätelmän, että juuri "vähältä piti" -tilanteet eli hiuksenhienosti kohdatut/vältetyt tilanteet syöpyvät mieliimme helpoimmin.  Ne ovat siis arvokkaita. Saamme niistä paljon itsellemme  ja ehkä myös opimme niistä.

P.s. Kävin eilen eka kertaa syöpäpolilla. Lääkärin kanssa meni noin tunti. Samoin sairaanhoitajan luona. On se vaan niin, että uudet asiat vaativat monia taitoja: täytyy muistaa sitä ja tätä, kuunnella ohjeet, painaa ne mieleensä, suunnitella tulevaa ja vielä kotonakin muistaa, että nyt tässä mennään eikä meinata.  Minun hoitoni tulee koostumaan seuraavasti: 3 x sytostaattilääke yhtä kolmen viikon välein ja 3 x sytostaattilääke toista kolmen viikon välein. Siis yheensä 6 hoitokertaa kolmen viikon välein eli noin 18 viikkoa niissä mennee.  Sitten ollaankin jo kesässä ja sitten alkaa hormoniliitännäishoito (jatkunee viisi vuotta) ja samoin sädehoito viisi viikkoa joka arkipäivä OYS:ssa. Elokuulle mennään näillä. Olen onnellinen siitä, että minulla ei ole etäpesäkkeitä luustossa. Juuri ja juuri ajoissa huomattu kyhmy - sitä en lähde arvailemaan. angel
Peruukkia pian tarvitaan. Hiuksenhienosti !