Vesi ropisee ikkunoihin. Eilen tuli lunta ja räntää. Olen valmistellut huomista itsenäisyyspäivää varten hieman ruokia ja silittänyt valkoisen pöytäliinan. Jotenkin juuri nyt tuntuu siltä, että haluan viettää huomista juhlapäivää monestakin eri syystä. Haluan miettiä mennyttä ja tulevaa. Isäni oli sodassa mukana. En voi ymmärtää, mitä he ovat joutuneet kokemaan rintamalla. Eikä isäni paluu sodasta ollut sekään helppoa. Varmaankin meni vuosia asettua ”paikoilleen”. Sitten jäädä yhtäkkiä leskeksi seitsemän lapsen kanssa. Siinä on joutunut konkreettisesti opettelemaan itsenäistä elämää selviytymisen eri keinoilla.

En haluaisi näin itsenäisyyspäivän aattoiltana tarttua aiheeseen maailmanrauha. En kuitenkaan voi olla tuomatta esille omaa huoltani tämänhetkisestä tilanteesta. Toivon todella hartaasti, että jonkinlainen konsensus saataisiin aikaan. Monilla ihmisillä on todellinen hätä. Meillä suomalaisillakin. Tulevaisuus on epävarmaa monista eri syistä. Pelko leikkaa läpi koko ihmiskunnan.

Mitä itsenäisyys lopulta on? Onko se sitä, että voin elää tässä vapaassa maassa vapaasti ja tehdä omia valintoja? Monet opiskelijat, joita tapaan työssäni, ovat olleet jossain toisessa ammatissa ja opiskelevat nyt hoitoalalle. Syitä on monia. Moni on joutunut vaihtamaan alaa senkin vuoksi, että työttömyys on tullut omakohtaisesti koettua. On kuitenkin mahdollisuus valita, mutta toisaalta siihen on joutunut pakon edessä. Onneksi tässä maassa on vapaus valita.

Sairastuminen jos mikä syö omaa ”itsenäisyyttä”. Muistan, kuinka muutama vuosi taaksepäin odotin ja odotin. Päivät kuluivat hitaasti ja koko sairauden mukanaan tuoma epävarmuuden tunnelma yhtyi pimeän vuodenajan kaamokseen täydellisesti. Olin hajoamisen partaalla. Tuntui, että en ole enää oma itseni. Odotin aikaa tutkimuksiin, tuloksiin ja toimenpiteisiin. Olin kuin marionetti, jota ohjataan muualta. Ymmärrän toki sen että lääketiede tekee hyvää työtä, mutta sitten kun on itse potilaana, tunnelmat ovat toiset. Tuolloin muistan sen itsenäisyyspäivän iltapäivän, kun mieheni kanssa kävelimme käsi kädessä peltotietä pitkin ja olin pakahtumaisillani kaikesta pelosta, huolesta ja odottamisesta. Muistan aina tuon hetken. Viljankorret erottuivat paksun kuuran seasta auringon yrittäessä pilkistää sen lyhyen ajan, joka yleensä Suomen itsenäisyyspäivänä on mahdollista.

Rintaleikkausaika oli tulossa muutaman päivän sisällä.

Äitinä olossa on parasta se, kun huomaa omien lastensa kasvaneen tietynlaiseen itsenäisyyteen. Tänä aamuna olin kiitollinen siitä, että poikani keskusteli kanssani eräästä asiasta hyvin aikuismaisesti. Hänestä on hyvää vauhtia kasvamassa itsenäisesti ajatteleva ihminen. Tyttäreni piipahti miehensä kanssa illansuussa. Elinan isä saa olla ylpeä tyttärestään. Hannun elämä oli osin itsenäistä ja osin ei. Sairaus vei pohjan oikeastaan kaikelta. Hänen itsenäisyytensä mureni juuri sillä hetkellä, kun hän sai kuulla sairastavansa lymfoomaa. Elimme koko perhe sairauden varjossa. On vaikeaa kuvata niitä tunnetiloja, joita jouduin läpikäymään puolisona tuolloin. Hannulle tuo aika on ollut kaikkein vaikeinta.

Vakava sairaus hajottaa oma elämää, mutta se sinkoaa sirpaleita myös koko lähipiiriin.

Eilen olimme Juho-poikamme kaverin lakkiaisissa. Oli ihanaa tavata omien vanhempieni perhetuttuja siellä ja jutella heidän kanssaan. Muistelimme muun muassa isääni ja niitä aikoja, jolloin moni asia oli toisin. Lakkiaisjuhlat olivat todella kotoisat. Erityisen merkittävää oli se, että näissä juhlissa oli mukana myös pieni enkeli. Tämä pieni enkeli kruunasi koko juhlan.

Jotenkin minusta tuntuu, että kaiken epävarmuuden keskellä juuri nyt kannattaisi pitää yhteyttä meidän omiin enkeleihimme.

P.S. Vuosikontrolliaika on käsillä. Aina se pelottaa. Tunnen itseni terveeksi. Omat enkelini minua auttakoon niin, että en pelkäisi. Enkelit ovat turvallisia. Enkelit eivät petä. Enkelit ovat itsenäisiä.