Vapaapäivät ovat menneet kuin siivillä. On niin monenlaista mukavaa puuhastelua, että jos saisin valita, ehkä toimisin kokoaikaisena jokapaikan höylänä.

 

Vuosi on tullut lisää minunkin ikääni. Ikääntyessä tulee pohtineeksi sellaisiakin asioita kuten läheiset. Monta läheistä ja rakasta on poistunut minunkin elämästäni ihan liian varhain. Jos saisin valita, olisin halunnut jokaisen heistä pitää lähelläni mahdollisimman pitkään ja vasta todellisen vanhuuden ollessa ajankohtaista kiitollisuudella päästänyt heidät tästä elämästä. Mutta elämää suurempi valitsee – en minä.

 

Tänään vierailin appeni luona. Haitarini mukana. Soittelin puolisen tuntia muutamia tuttuja lauluja. Sellaisen syntymäpäivätervehdyksen vein hänelle. Sain itsellenikin samalla hyvän mielen. Paljon mukavampaa kuin ikkunoiden pesu tai muu vastaava.Tosin nyt kotiuduttuani huomaan, että olisihan täällä monenlaista hommaa kotonakin...

 

Kummipoika täyttää huomenna 20 vuotta. Vein hänelle tarkoitetun pienen syntymäpäivälahjan hänen kotiinsa. Saapi sen sitten kun kotiutuu työharjoittelusta illalla myöhään. Kummipoikani valmistuu kokiksi keväällä. Sitten on aihetta juhlaan! Eeli on valinnut itselleen varmaan ihan oikean ja hänelle sopivan ammatin, luulen niin.

 

Elämä on valintoja täynnä. On osattava päättää joskus hyvinkin nopeasti monenlaisia asioita. Pienelläkin päätöksellä voi olla kauaskantoiset seuraukset. Toivottavasti osaisi elää tätä elämää siten, että ei katuisi tehtyjä ratkaisuja. Silti niinkin voi käydä ja käy.

 

Elina-tyttäreni syntymäpäivä on huomenna. Minkälaista elämä olisi, jos hänen isänsä eläisi? Tämä kysymys tulee mieleeni tuon tuostakin. Elinan pikkuveli täyttää kesällä 17 vuotta. Minulla on kaksi ihanaa lasta. Toinen saa omistaa elävän isän, toinen ei. Jos saisin valita, kummallakin olisi isä, jolle kertoa huolensa, ilonsa ja jonka luo mennä aina – milloin vain. Toisella se on, toisella ei. Äidin sydän tiedostaa tämän asian liiankin hyvin.

 

Aika – aarre jota kulutan.

Tuskin huomaan hetken haihtuvan.

Kaikki muuttuu, kaikki vanhenee.

Kukaan majaa pysyvää ei tänne tee.

 

Aika, tuttu vieras, sinut tunnen jo.

Aamulla jo tiedän: laskee aurinko.

Käsi, johon tartun, kohta poissa on.

Kaukaa löytää muuttolintu asunnon.

 

Aika. Olet lahjomaton ystävä.

Kaadat ankaralla kädellä

senkin joka sinuun rakastuu.

Senkin, jonka ilosta nyt laulaa suu.

 

Silti elää tahdon hetkessä.

Sitä et voi viedä, millään ilveellä.

Sielussani yhä kukkii puutarha.

Siellä kaikki muistot ovat tallella.

Anna-Mari Kaskinen

 

P.s. Jos saisin valita, haluaisin, että syöpää ei olisi ollutkaan. Minulla olisi kaksi rintaa. Kumpikin käteni toimisi moitteettomasti. Leikatun puolen käsi on erilainen kuin ennen. En voinut kuitenkaan valita – elämä valitsi. Toisaalta minulla ei pitäisi olla valittamista. Vaikka tähän ei ehkä ole vieläkään tottunut, niin kuitenkin eteenpäin mennään päivä kerrallaan. Aika tehköön tehtävänsä. Saan kaikesta huolimatta olla kiitollinen elämälle. Tämä on minun elämääni. Yhdessä eteenpäin!