Terveisiä uimahallista! Siellä oli väkeä paljon. Meinasi olla tungosta altaassa. Sattuipa sopivasti, kun siellä oli hyviä tuttuja. Naisten kesken siinä juteltiin niitä näitä. Jaettiin vähän kuulumisia, muisteltiin saunan löylyissä menneitäkin. Paras tarina ennen erkaantumistanmme pukukopilla oli se, kun kaksi naista muistelivat tehtyä reissua. Toinen tokaisi, että kerrankin hänestä sanottiin: ”olet sopivankokoinen”! Kyseessä oli illanistujaisten roolileikki. Hän oli esittänyt gaala-asussa olevaa Maria Callasta. Tuo taikasana oli saanut hänet - ujon naisen - esiintymään roolinsa vaatimalla tavalla. Vain yksi taikasana. Sopiva sellainen. Kas näin se toimii: yhden ihmisen mielen voi kohottaa korkeuksiin vuosiksi vain yhdellä sopivalla sanalla.

 

Työsuojeluvaltuutetun ominaisuudessa mietin usein juuri sanoja ja niiden merkitystä. Yksikin väärin sanottu sana voi tuhota työkaverin työnilon pitkäksi aikaa. Sen sijaan yksi sopiva sana sopivassa paikassa pelastaa jopa koko työyhteisön työpäivän – parhaassa tapauksessa pitkäksikin aikaa. Eikä maksa mitään. Sopiva sana on ilmainen. Väärä sana tulee kalliiksi.

 

Helmikuu on hyvä kuukausi. Se on sopivan mittainen. Ystäväni facebook-päivityksen mukaan helmikuu on saanut nimensä hangella kimaltelevista lumihiutaleista. Kauniisti sanottu. Helmikuu hyvästelee vähitellen talvea ja tekee tunnelmaa sopivaksi kevättä vastaanottamaan. Ystävänpäivääkään unohtamatta! Nauttikaamme tästä kuukaudesta!

 

Onneni on sopiva. Se mahtuu elämääni juuri sopivasti. Se on kiinnitettynä rakkaimpiini. Puolisoni on minulle sopiva. En ole helppo puoliso, tarvitsen tilaan ja ymmärrystä. Olen usein omissa ajatuksissani – kaukana, kaukana. Teen omia juttujani muilta kysymättä. Unohdan kertoa, mihin olen menossa. Muistan tarpeen tullen jopa olla tukena. En tiedä, onko se sopivassa määrin, mutta toivon että niin on.

 

Lapseni ovat minulle juuri sopivat. En haluaisi heidän olevan mitään muita kuin he nyt ovat. He ovat juuri sopivat. He mahtuvat sydämeeni juuri omina itsenään. Uimahallin lauteilla naistuttavieni kanssa muistelimme menneitä. Kerroin isästäni. Hän oli aikaansa edellä monessa asiassa. Äitini täytyi olla hänelle sopiva puoliso, koskapa jaksoi ymmärtää isäni ideoita ja tempauksia. Kotiin ajaessani mietin miten sopivat vanhemmat minulla olikaan. Jälkeenpäin ajateltuna juuri sellaiset minulle sopivat.

 

Olen käynyt keskusteluja oman itseni kanssa viime viikkoina. Ajankäyttö ja kaikenlaiset ”menot” askarruttavat. Mikä on sopivaa ja mikä ei? Kalenteriin on tehtävä tilaa ihan itselleen ja läheisille. Sopivankokoinen arki ei saa sisältää liikaa menoja. Muuten kaikki kaatuu. Vaikka haluja ja pyrkimyksiä olisi vaikka mihin, on valittava vaihtoehdoista sopivin.

 

P.s. Uimahallissa käynti tuntuu aina vain helpommalta. Eräänlaista siedätyshoitoa. Minä olen sama minä, vaikka toinen rintani puuttuukin. Arpikin leikatun puolen alueella on siisti.

Löysin viime kesänä just sopivan uimapuvunkin.

 

Onneni on pieni

se ei vie paljon tilaa

siksi sitä ei aina huomaa

tänään huomasin sen

se kutitti ohimoitani

tajusin että olen hullu

en huomaa onneani

vaikka se asuu minussa.

Sopivan kokoisena.

Minun onneni.

Juuri minulle sopiva.