Mökillä selailin luontokirjaa. Kyseinen kirja on aika vanha, mutta minua ilahduttaa siinä ominaisuus, jota harvoin löytää tieteellisistä painoksista. Kasveja, lintuja, nisäkkäitä, ja muita luontokappaleita esitellään hyvin kauniisti, leikkisästi ja huumorilla höystettynä.

 

Ristihämähäkin kohdalla minua huvitti hämähäkkiin (naaraspuoliseen) liittyneet ylistyssanat kuten ”taitava ja erittäin näppärä verkonkutoja”. Tämä yleinen hämähäkki kutoo kauniita verkkojaan jatkuvasti ja nuo verkot ovat erittäin monimutkaisia ja taitavasti tehtyjä. Verkkoihin tarttuneet saaliit hämähäkki paketoi huolellisesti ja osa saaliista säilytetään pahan päivän varalle.Vähän tähän tyyliin kirjassa esiteltiin eläintä, joka meissä monissa aiheuttaa araknofobiaa eli hämähäkkeihin liittyvää kauhua.

 

Minulle tuli mieleen, että meissä naisissa on paljon samaa. Ainakin tuo kutominen on taito, joka koukuttaa useimpia meistä. Nytkin on ”naamakirjassa” näytteillä taitavia luomuksia. Näihin ”verkkoihin paketoidaan” lastenlapsia, puolisoita, omia lapsia ja meneepä osa myyntiinkin. Kuinka mukavaa onkaan saada aikaiseksi jotain näkyvää! Voin vain kuvitella, kuinka monissa kodeissa puikot kilisevät iltaisin. Kudotut tuotteet lämmittävät jalkoja, käsiä, kaulaa, päätä ja muuta kehoa. Kutominen on tullut muotiin ja se on hyvä asia. Kotoilua parhaimmillaan.

 

Verkkoja voi viritellä monin eri tavoin ja moniin eri käyttötarkoituksiin. Me naiset lienemme näissä asioissa miehiä parempia? Itse olen nyt mielessäni kutonut verkkoa tarkoituksenani houkutella siihen itseni lisäksi työkavereitakin mukaan. Tai oikeastaan olemme joukolla kutoneet viime viikkoina sellaista verkkoa, joka houkuttelisi ja nappaisi meidät salille töiden jälkeen. Toivottavasti tämä verkko pitää edes kesään saakka! Yhdessä tehty on hauskaa ja porukka sitouttaa.

 

Verkosto on sitten taas toinen juttu. Kohtalokaverini kanssa muodostamme kahden ihmisen verkoston. Armin kanssa soittelemme ja jaamme asioita yhdessä. Olemme kahdestaan kutoneet sellaisen verkon, joka auttaa meitä arjen keskellä. Vaikka viime vuonna menetimmekin paljon, olemme saaneet tilalle jotain: ystävyytemme. Emme ennen tienneet toisistamme mitään. Nyt me olemme toisillemme olemassa. Oli asia mikä hyvänsä, me keskustelemme siitä. Usein jaamme vielä makeat naurut päälle.

 

Työpaikalla on monia eri verkostoja. Itsekin kuulun aika moneen, kun tarkemmin asiaa ajattelen. Harrastukset ja luottamustoimet muodostavat omansa. Ajattelepa, kuinka moneen eri verkostoon Sinä kuulut? Eikös vain niitä ole paljon? Joskus meistä jokainen ajattelee olevansa yksin tai kokee hetkiä, jotka masentavat ja tuntuvat ahdistavilta. Silloin olisi syytä miettiä asiaa toisesta näkökulmasta. En kuitenkaan ole yksin, minulla on sukulaiset, ystävät ja monet muut ihmiset.

 

Sain kuulla eräästä opiskelukaveristani. Hänellä on nyt vaikeaa. Emme ole tapailleet, emmekä pitäneet yhteyttä säännöllisesti. Se ei kuitenkaan estä meitä nyt pitämästä yhteyttä. Olemme kutoneet uutta verkkoa välillemme. Sen tarkoitus on kannatella. Toivon, että Hän jaksaisi vaikean sairautensa kesekellä. Verkosto on nyt hänelle tärkeä apu. On se sitten netissä tai missä vain.

 

Leivoin äsken ja mietin leipoessani, kuinka eri tavalla asiat olivat vuosi sitten. Epätietoisuus tulevasta kalvoi mieltäni. Ystävät , työkaverit ja sukulaiset kutoivat ympärilleni verkon. Näin jälkeen päin tuntuu siltä, että tuo verkko oli erittäin hyödyllinen kapistus. Varsinkin naiset ympärilläni touhusivat ja olivat ”hengessä mukana”. Ei menneet verkon kutomiset hukkaan!

 

P.S. Näin toissayönä unta, että olin tutkimuksissa. Odottelin lääkärille pääsyä. Unessa minulle tultaisiin tekemään lisätutkimuksia ja muun muassa lisää röntgenissä tehtäviä tutkimuksia. Jotain epäilyttävää oli löytynyt – ehkä. Heräsin ja totesin, että se olikin onneksi unta. Kyllä vakava sairaus on asia, joka pudottaa ihmisen ikäänkuin hämähäkin verkkoon. Siellä olet ja siellä pysyt. Yrität kamppailla, mutta et pääse irti. Itse koen, että olen melko hyvin päässyt irti. Kuitenkin ajatukset vievät usein menneisiin ja tulevaan. Toissapäivänä siivoilin mieheni kanssa. Moppasin lattiat. Eilen huomasin, että eipä tehnyt oikean puolen kainalon alueelle hyvää. Kainaloa kivisti ja pakotti koko päivän. Tänään on hyvä päivä.

Armi sanoi eilen, että uiminen on hyväksi, ja ei siis kannata uida pitkästi, mutta että vesi sinällään tekee nestekierrolle hyvää. Siispä lähden tästä uimaan. Muutun hetkeksi vesihämähäkiksi.

Hyvää viikonloppua!