”Sinä teit minun eloni lauluksi

ja arkeni sunnuntaiksi.

Sinä kylvit mun polkuni kukkihin

ja korpeni kotimaiksi.” Eino Leino

 

Minun oma tieni on vienyt minua viime aikoina jälleen milloin mihinkin. Kuluneiden viikkojen aikana on tullut taas kerran touhuttua sitä sun tätä. Varmaan tästäkin syystä johtuen en ole ehtinyt kirjoitella tänne blogiini mitään. Mutta sen voin kertoa, että ihanaa aikaa tämä kaikki on ollut. Jostakin aina tulee joku pieni asia minun tielleni ja saan siitä iloa ja energiaa. Niin kuin esimerkiksi juuri äsken: jostain kumman syystä aamulla herättyäni mieleeni tuli koulukaverini ja naapurin tyttö Maija. Ajattelin, että mitenkähän saisin yhteyden häneen. Olin pari tuntia sitten kaupassa ja tämä Maija käveli vastaani. Tunsin hänet ja huudahdin: ”Maija, oletko se sinä?” Hän katsoi minua hetken. Kerroin, että Päivihän se minä. Halasimme kovasti. Hän ihmetteli hiusteni vähäisyyttä ja varmaan sekin aiheutti sen, että hän ei ensin minua tunnistanut. Siinä sitten vaihtelimme kuulumisia. Lupasimme viestitellä jatkossa toisillemme. Edellisestä tapaamisesta on varmaan aikaa melkein 40 vuotta. Hänen tiensä on vienyt Lappiin saakka. Olipa se mukava kauppareissu!

 

Niin kääntyi uusi lehti elämässä ja työ kutsui. Viikko vilahti nopeasti. Jaksoin ihmeen hyvin, vaikka ehdin jo hieman pelätä – olenhan tottunut viime kuukausien aikana omaan rytmiini niin aamuheräämisissä kuin päivän askareissakin. Työpäivän jälkeen kun hieman huilaa niin ilta-askareet jaksaa kyllä tehdä – sen huomasin. Käsikin on ollut ihan OK, eikä mitään muutakaan mullistavaa olossani ole ollut. Siitä olen kiitollinen.

 

Työssä on tullut paljon uusia asioita ja Petra opasti minua koko viikon ajan. Hänellä mahtoi olla tiukka viikko: meillä oli kokouksia, tapaamisia ja kaikenlaista touhua. Samalla hän yritti muistaa kertoa minulle kaikenlaista tarpeellista työhöni liittyvää. Minusta tuntui usein, että pää on ihan sekaisin ja että en varmaan sitten kuitenkaan muista kaikkea. No, asioilla on tapana järjestyä, tuumailin ja tuumaan edelleenkin. Maanantaina on tarkoitus jatkaa ihan itsekseen, eiköhän se siitä.

 

Sairauslomani aikana en mielestäni miettinyt työtäni juurikaan, työkavereita kuitenkin jonkin verran. Nyt viikon aikana huomasin, kuinka ihania työkavereita minulla on. Sain halauksia ja tervetulotoivotuksia runsain mitoin. On ihanaa huomata se sympatian ja empatian määrä meissä lähimmäisissä! Se on arvokasta ja jokainen meistä sitä tarvitsee joskus.

 

Vaikka joskus meistä kaikista tuntuu elämä ”tympeältä” tai työkaveri ärsyttää, täytyisi silti aina muistaa käyttäytyä lähimmäistä kohtaan kohteliaasti. Työpaikalla tehdään töitä ja jokaisen velvollisuus on osaltaan luoda samalla työn ohessa sitä niin arvokasta ja tärkeää työhyvinvointiin liittyvää työilmapiiriä. On viisasta valita sellainen tie työelämässä joka kuljettaa mahdollisimman helposti ja mukavasti läpi työelämän haasteiden. Se, että viihtyy työssä osana työyhteisöä ja jopa nauttii siitä, on tavallaan iso osa palkan lisää. Eikä siitä mene edes veroa. Vastineeksi saa runsaasti hyvää mieltä ja matka työelämän tiellä on mukavaa. Säästyy kolareilta ja ”kuhmuilta”.

 

Ei tämä elämä ole ollenkaan hullumpaa. Nyt on vielä niin ihana sääkin, että lähdin aamusta pitkälle lenkille koirani kanssa metsään. Menin jo tuttua reittiä tätä kotitietä tien päähän ja jatkoin siitä metsätielle. Metsätien päätyttyä sukelsin metsään ja vastaani tuli monenlaista tiheikköä, vanhaa peltoa ja sekalaista metsää. Olin jo välillä eksyksissä. Minulla oli repussa vesipullo ja jaloissa lenkkarit. Onneksi ei ollut suota. Koiranikin jo uuvahti välillä. Luotin kuitenkin vaistooni ja aurinkoon. Päättelin, että kyllä minä tulen sille tutulle metsäautotielle jos kävelen tuohon suuntaan. Niin sitten aikani tarvottua saavuin tuolle tielle. Olinkin kaukana, sillä kävelin ja kävelin, eikä sitä tuttua avolouhosta tullut vastaan. Sen sijaan eräs vanhempi nainen ajoi autolla ja pysähtyi kohdalleni. Hän oli menossa sienimetsään.

 

Juttelimme pitkän tovin. Hänen tyttärensä on face bookissa kaverini. Hän oli eilen tavannut tytärtään Rovaniemellä. Kerroin, että taidanpa viestittää tyttärelle tänään tapaamisestamme. Tämä nainen toivotti minulle ”täydestä sydämestään” kaikkea hyvää. Samoin minä hänelle. Minun oli varmaan tarkoituskin eksyä ”tutulta tieltä” ja samoilla metsässä aikani, muuten emme olisi kohdanneet.

 

Elämä on paljon rikkaampaa, kun joskus vaihtaa tietä, kääntyy risteyksessä toiseen suuntaan mihin oli alun perin tarkoitus. Joskus voi kokeilla mennä sitä vaikeampaa pitkospuilla varustettua ”kinttupolkua”. Pääasia on, että kulkee, näkee ja kokee. Kulkiessaan tukee apua tarvitsevaa kanssamatkustajaa olemalla vierelläkulkijana. Matka halki elämän riippuu paljon sinusta ja minusta. Tehkäämme matkasta maukasta!

 

P.S. Postista tupsahti sairaalan kirje. Ne jotenkin pelottavat aina. Avasin kuoren ja sisällä oli kutsu 1-vuotiskontrolliin. Aika on joulukuun alussa. Mammografia ja ultraääni sekä verikokeet. Sairaanhoitajan vastaanotto viikon päästä tutkimuksista. 2-vuotisseuranta OYS:ssa. Loput 8 vuotta omassa terveyskeskuksessa tai työterveyshuollon kautta. Omatoiminen rintojen ja kainaloiden tunnustelu aktiivisesti. Pitkittyneet yskät, hengenahdistukset, kivut ja muu epämääräinen tunne velvoittavat ottamaan yhteyttä sairaalaan.