Sain auttaa naapurin vanhaa pariskuntaa eräänä päivänä. He ovat ikään kuin välitilassa tällä hetkellä. Vielä kykeneviä kotona asumaan, mutta koska asumme täällä maaseudulla, on kaikenlainen asiointi sitten jo toinen juttu. Olin lähdössä keskustasta kotiini ja huomasin heidät linja-autopysäkillä. Kaarroin autoni heidän luokseen ja kysyin: ” Oletteko kotiin menossa?” Rouva käännähti ja tunsi minut oitis. Hän oli todella iloinen saapumisestani. Hän vastasi: ”Olemme, mutta onpa ihanaa nähdä sinua!” Lastasimme heidän ostoksensa autooni ja vein heidät kotiportille saakka. Tuon lyhyen matkan aikana ehdimme vaihtaa kuulumisia. Minä oikeastaan olin se, joka kuuntelin. Niin sitten tämä herttainen pariskunta pääsi kyydissäni kotiinsa. Vieläkin tunnen suurta nautintoa tuosta pienestä asiasta minulle. Pannaan hyvä kiertämään, eikö vain?

 

 

No niin, enää ensi viikko tätä rataa ja sitten töihin. Kyllä tässä on ajatukset polveilleet milloin mihinkin suuntaan. Mitä on on nyt jätetty taakse, mitä olen kokenut ja mitä tulee olemaan edessäpäin. Aivot työstävät joka päivä jotakin edellämainituista. Olenhan ollut poissa työelämästä melkein kymmenen kuukautta. Se on pitkä aika. Ilokseni olen saanut huomata, että minua odotellaan töihin: näen tuttuja kasvoja siellä sun täällä ja minusta tuntuu mukavalta mennä työhöni. Olen tässä jo muutaman viikon aikana tunnustellut omaa itseäni sekä psyykkisen että fyysisen tilanteen suhteen.

 

Minusta tuntuu, että olen vähän niinkuin välitilassa: en varmaan ihan kummankaan seikan suhteen ole ihan ”terve”. Tuntuu usein siltä, että ajatukseni vaeltavat omia aikojaan johonkin viime syksyn hetkiin ennen joulua, mieleni kertaavat eri tilanteita ja kokemuksia. Mietin jo nyt, että tarvitsen myös fyysistä harjoitusta työn alkamisen yhteyteen. Keho on toisaalta ollut lujilla ja toisaalta lihakset vailla ”työtä”. Täytyy tehdä itselle jonkinlainen viikko-ohjelma. Hyvä fysiikka lisää hyvää mieltä. Eli monipuolista kuntoutumista vielä tarvitaan. Koen olevani välitilassa.

 

Uusi jakso on alkamassa. Käännän lehden elämässäni. Kuinkahan mones jakso tämä tuleva on? Se riippuu vähän siitä, miten tarkastelen historiaani. Kasvu aikuiseksi, opiskelu, perhe, leskeys, uusi perhe, lasten aikuistuminen. Opiskelu, uusi ammatti. Vanhempien kuolemat...

 

Meillä kaikilla on elämässä useita eri jaksoja, jotka rytmittävät elämäämme. Usein jokin murros tai kriisi pakottaa aloittamaan tavallaan puhtaalta pöydältä. Silloin on aloitettava seuraava jakso ja käännettävä siis uusi sivu. Näihin jaksojen vaihtumisiin kuuluu olennaisesti tunteiden läpikäyminen ja niiden kanssa ”työskentely”.Ystäväni Sirkka-Liisa sanoi minulle viisaasti, kun keskustelimme pitkän sairausloman jälkeisestä työhönpaluusta: täytyy muistaa, että tunteet alkavat täyttää ajatuksiamme, mutta täytyy osata ajatella, että ne todellakin ovat tunteita, joita mielikuvitus värittää, mutta ne eivät ole todellisuutta. Hyvin viisaasti sanottu.

 

Tunteet ovat tunteita, mutta ne eivät ole todellisuutta!

 

Olen saanut olla ihmeen terve koko sairauslomani ajan. Tarkoitan tällä sitä, että muita sairauksia ei ole ollut. Niinpä sitten tällä viikolla sain kunnon flunssan kuumeineen ja kurkkukipuineen. Nuhanenä en niinkään ole, mutta ihmettelinkin alkuviikosta päälle iskevää karmeaa väsymystä. Ystäväni Harriet ja Kirsti kehottivat minua tosissaan lepäämään, ja tottelin heitä. En olisikaan jaksanut mitään. Tämä päivä onkin sitten ollut aivan erinomainen. Olen nauttinut loppukesän viimeisistä aurinkoisista päivistä (joita on vielä luvassa, luulen niin). Kävin aamupäivällä mustikoita poimimassa tuosta ihan talon takaa. Kissat ja koira olivat mukana. Hassua, että ne haluavat seurata emäntäänsä. Sain muutaman litran, hyvä niin. Ovathan ne jo vähän liian pehmeitä, mutta ei se haittaa. Keittiössä on nyt marjapiirakka jäähtymässä.

 

Kuumepäivänä katselin TV:tä ja siellä touhusi Jamie Oliver. Hän teki viiden lajin illallisen puolessa tunnissa. Minua koukutti suklaamousse, joten pitihän sitä tänään tehdä. Nyt se on jääkaapissa pienissä kupeissa jäähtymässä. En muuten saanut sitä valmiiksi kymmenessä minuutissa, vaan taisipa siihen mennä koko puoli tuntia. Muista ruokalajeista nyt puhumattakaan. Mitähän sitä vielä illaksi kehittelisi? On ihana tunne, kun ei ole enää sairas.

 

Vai olenko? Tuntuu siltä, että olen terve. Ainakin melkein. Melkein joka hetki. Toisinaan sitten taas tuntuu leikatun puolen kädessä jotain arkuutta ja se muistuttaa minua tapahtuneesta.

 

P.S. Eilen tuli kirje OYS:sta. ”Jatkosuunnitelma: Potilaalle aloitettiin jo sytostaattipoliklinikan lääkärin ohjelmoimana Anastrozol-liitännäishoidoksi 1mgx1. Oirepoliklinikan seuranta kaksi vuotta, ensimmäinen käynti hoitajan luona noin vuoden kuluttua liitännäishoitojen alusta. Tarkempi aika ilmoitetaan kotiin. Kontrollia edeltävästi mammografiakontrolli ja verikokeet.”

Välitila siis jatkuu.