Laitoin pyöräilykypärän päähäni ja lähdin polkemaan. Kävin Rukan lenkin eli se tarkoittaa sitä, että kilometrejä tulee noin 20. Olen mökilläni siis. Käytän aina pyöräilykypärää, sillä kerran meinasin päästä hengestäni tiellä. Silloinkin minulla oli kypärä päässä.  Vanha nainen tuli autollaan takaa, eikä huomannut minua. Auton oikean puoleinen sivupeili särkyi sen osuessa pyörääni. Horjahdin ja melkein kaaduin pyöräni selästä. Soitin heti hätäkeskukseen, sillä ehdin nähdä rekisterinumeron. Poliisit kävivät heti haastattelemassa naiskuskia. Vieläkin pelottaa tiellä pyöräillä, sillä monesti autot eivät väistä tarpeeksi ja ajavat liian läheltä. No se siitä. Itsesuojeluvaistoni sanoo kuitenkin, että on hyvä olla varovainen tiellä ja kaikesta huolimatta pyöräillä ja siten ylläpitää ja kerätä kuntoa.

 

Sitten ”päivän teemaan” eli hieman toisenlaiset horjahdukset ja kaatumiset.  Elämässä teemme virheitä jokainen. Niistä yleensä opitaankin jotain.

Viisastumme useammin epäonnistumisista kuin menestyksestä. Kun ymmärrämme, mitä emme halua tehdä, opimme, mitä haluamme tehdä. — Samuel Smiles

Kuluneen sairauslomani aikana on ollut aikaa miettiä monenlaista. Mielelläni ajattelisin nyt niin, että toivoisin voivani olla jatkossa ”viisaampi”. Millä tavoin - sitä en osaa sanoa. Kuitenkin haluaisin elää jatkossa enemmän päivä kerrallaan. Tarttua hetkiin. Oppia virheistä ja epäonnistumisista. Tärkein pointti on kuitenkin se, että uskaltaa tarttua hetkiin silläkin uhalla, että takkiin tulee. Mitä elämää se sellainen on, että ei tee mitään virheiden pelkäämisen pelossa? Taito onkin siinä, miten käsittelee epäonnistumiset ja virheet.

Alun esimerkin iäkäs naisautoilija ei edes pyytänyt minulta anteeksi saati sitten että olisi tunnustanut virheensä. Hän pahoitteli vain särkynyttä peiliään. Hän sai pitää ajokorttinsa vielä jonkun aikaa. No, ei mennyt kauaa kun hänen autoaan vietiin poliisin keltaisilla teipeillä teipattuna hinausauton lavalla johonkin päin.

Mitä me silloin teemme, kun huomaamme tehneemme jonkin virheen? Yritämmekö puhdistaa jälkemme ja tavallaan pestä tehtyä pois? Puhdistaa aivoihin kertynyt muistijälki vähän samaan tapaan kuin pestessämme hiuksia? Selittelemme usein syitä vähän niin kuin urheilija selittää maalissa sitä, miksi hän ei nyt päässyt palkintosijoille. Sitten päälle hoitoainetta eli syitä virheeseen ja anteeksipyyntöä ja/tai hyväksyntää. Omaan mieleen lupaus siitä, että seuraavalla kerralla muistan tämän paremmin tai menettelen toisin.  Näinhän se pitäisi varmaan mennä. Mutta jos ei menekään, niin mitä sitten tapahtuu?

Poliitikot ovat selittelyn mestareita. Valitettavasti he eivät usein myönnä tehtyjä virheitäkään. Asioille ja tapahtumille annetaan jokin nimi. Syyllinen haetaan jostain muualta kuin omasta pesästä. Tälläkin hetkellä eräs poliitikko selittelee käytöstään julkisessa mediassa. Hän hakee perusteita kommenteilleen. Näyttää siltä, että muu puolueväki alkaa tympääntymään kyseiseen henkilöön. Hän kun ei itse ymmärrä, että nyt ovat menneet puurot ja vellit sekaisin. Hän on sataprosenttisen varma omasta tiestään. Hänen kommenttinsa ovat aiheuttaneet haittaa sekä puolueelleen kuin myös muillekin tahoille.

Varmaan tästäkin syystä maallikot usein väittävät, että politiikka on likaista peliä. Hyvä poliitikko uskaltaa tunnustaa tappionsa ja on avoin ja rehellinen. Sama pätee työpaikalla. Hyvä työkaveri on avoin ja rehellinen. Hän antaa kiitoksen sille, jolle se kuuluu. Hän tunnustaa työpaikalla tehdyn erheen tai epäonnistumisensa.

Kuinka vaikeaa onkaan sanoa ääneen: Minä olin väärässä, sinä olit oikeassa. Tätä voisin itsekin muistaa sanoa tästä eteenpäin enemmän.  Viime syksynä minua houkuteltiin kunnallisvaaleihin ehdokkaaksi. Olisin mennyt, jos puolisoni ei olisi ollut niin tiukkana hanketta vastaan. Hänen mielestään minulla oli jo tarpeeksi luottamustoimia ja muita menoja. Nyt minun täytyy tässä tunnustaa se tosiasia, että minä olin väärässä ja hän oikeassa. Jos olisin tullut valituksi, se olisi oikeasti ollut liikaa tässä tilanteessa. On kuunneltava toistenkin mielipiteitä.

 

P.S. Ai että sitä voikin olla onnellinen siitä, että hiukset alkavat työntyä esiin ihon alta. Säärikarvojakin täytyy alkaa ajella. Kohta minun on oikeasti käytettävä shampoota ja hoitoainetta – jos nyt ei ihan virheiden ja epäonnistumisten jälkien korjaamiseen niin ainakin konkreettisesti.