Tyttö kävelee poispäin. Hän menee poikaystävänsä luo. Hänen hintelä olemuksensan ja nöyrä katseensa viestittävät jotain. Elämä ei ole ollut helppoa. Jokin on koskettanut syvältä. Tuo kosketus on vienyt voimaa elää tässä hetkessä. Asia on varmaan ollut raskas myös vanhemmille. Nyt hän näyttää onnelliselta,  sillä hänellä on poikaystävä. Nauru on palannut elämään. Vielä on kuitenkin otettava askelia eteenpäin kohti aikuisuutta. Hänen siivissään on vielä untuvia.

Jokainen meistä muistaa ensirakkauden. Usein se on kivulias kokemus kaikesta ihanuudestaan huolimatta. Elämä ei aina kohtele hellästi ja saamme niin sanotusti "siipeemme" monta kertaa.

Pikkusiskoni oli vajoamassa veteen. Joku tarttui olkapäihini: "Ota luja ote laiturista ja pelasta hänet!" Kuusivuotiaan ymmärryksellä tein työtä käskettyä. Sinä olet minun pikkusiskoni. Taistelemme loppuun asti. Välillä nauraen, välillä itkien. Pikkusiskonikin elämällä on merkityksensä. Hänen elämänsä on ollut siipirikkoista. Siitä huolimatta hän on omalla luovuudellaan ikuistanut monia piirroksia ja savitöitä jälkipolvien ihasteltaviksi. Siivissä on ollut taitoa lentää säässä kuin säässä.

siipirikko%20enkeli-normal.jpg

 

Mummun käsi tarttui lapsenlapsen käteen: ”Nyt minä taidan kuolla.” Ambulanssi kiiti aamussa kohti sairaalaa.  Tyttäreni oli sekä työvuorossa että lapsenlapsena tuossa hetkessä. Tärkeintä oli ottaa kädestä kiinni.  Olla mummun omana enkelinä kohti tuntematonta. Saattamassa. Täältä pois. Vierellä. Maallinen enkeli: siipirikkoinen – lentokykyä vailla. Mutta silti niin tärkeä ja tarpeellinen juuri silloin. Olla paikalla juuri tuossa hetkessä.

Tänä aamuna kävin puutarhalla. Olin yöllä valveilla ollessani miettinyt erästä pientä tyttöä. Mietin, miten kauan hänen siipensä kantavat tässä ajassa. Tämä pieni tyttö oli äitinsä ja mummunsa kanssa tuolla puutarhalla. Hänen pienet siipensä ovat valmiita lähtöön, jos se hetki tulee. Toivottavasti ei vielä. Hänen elämällään on varmasti hyvin suuri tarkoitus. Suuri tarkoitus. Rukoilemme hänen puolestaan.

Jokainen meistä on joskus elämässään rikkinäinen. Ulkopuolinen ei voi sitä aina havaita.  Pienet asiat voivat kuitenkin laukaista tilanteen. Esimerkiksi yksi puhelinsoitto voi piristää päivääsi merkittävästi. Muutama lause ja sana tuovat iloa ja voimaa elämään. Näin kävi minullekin tänään. Sain siipiini voimaa. Kiitos sinulle soittaja siitä.

P.S. Kulunut aika edellisestä sytostaattihoidosta on ollut monella tavalla kiireinen. Kävin piipahtamassa työpaikallanikin. Hyvin ovat asiat hoidossa! Osaakohan sitä enää tulla takaisin sinne tässä syksymmällä? Vaikka toinen siipeni on hieman kärsinyt, haluan silti olla vielä mukana. Olla läsnä tässä hetkessä. Niin pitkään kuin maalliset siipeni kantavat. Sen tietää vain suojelusenkelini – uskon niin.

 

Elämälle kiitos!

Jokainen päivä on kiitoksen arvoinen.

P.S. P.S. tämän blogin kirjoittaja on juhannusvapailla, ja jos kala käy koukkuun, niin blogini päivittämiset siirtyvät… lomalle siis!