Ilmat ovat olleet aivan erityisen ”kuntouttavia” viime aikoina sekä minulle että meille kaikille.  Istuimme tapamme mukaan jälleen kerran mieheni kanssa eräänä iltana vilvoittelemassa saunan löylyistä takapihamme keinussa muutama päivä sitten. Keinusta avautuva näkymä vahvistaa tajunnan siitä, että asumme lakeuksilla. Tasaisena levittäytyvät pellot tarjoavat katsojalleen aistinautinnon vailla vertaa. Laajan peltomaiseman levittäytyessä silmien eteen suomalainen peltomaisema korvaa järven puutteen. 

Siinä istuessamme mieheni totesi: ”Kuuntelepa, kuinka kuovit laulavat! Kyllä se on niin, että kun tuonkin äänen kuulee, mielessä tuntuu todella siltä, että kesä on tulossa.” Olin mieheni lauseesta innoissani. Jälleen kerran.

Yksi tärkeimmistä seikoista, minkä vuoksi rakastuin aikoinaan tähän vapaana olevaan vaaleaan ”viikinkiin” (pieni mies viikingiksi, mutta iso sielu) oli se, mitä hän ajattelee eläimistä ja miten hän kohtelee niitä. Eli kaikilla on tarkoituksensa (hirvikärpäsiä en nyt tarkoita). Vastasin hänelle, että ajattelepa jos joku kevät olisikin hiljainen. Mitä sitten tapahtuisi, jos emme kuulisi minkään lajin muuttolinnun laulua? Se olisi aivan kamalaa varmasti myös sellaisille, jotka eivät näitä asioita välttämättä ajattele joka päivä. Minulle ainakin luonto olisi ikään kuin kuollut.  Aavemainen.

Päätin tänään, että muutan loput sairauslomastani ”kuntoutumislomaksi”. Tarkoitukseni on käyttää tämä sairauslomani loppuaika niin, että olisin mahdollisimman hyvässä kunnossa työhön paluuta ajatellen. Siispä aloitin fyysisellä kuntoutuksella eli aloitin pyöräilyn vähitellen. Pidän pyöräilystä.  Pyöräillessäni tunnen ilmavirtausten kosketuksen. Välillä on kylmiä hetkiä, kun tieosuudella on jokin tietty pitkä peltoaukeama tai tiheä metsikkö. Tietyissä kohdissa on tavallista lämpimämpää. Haistan kaikki tuoksut sekä kuulen kaikki äänet. Ajatukset rullaavat ja elimistö tekee työtä ilolla.

Sunnuntaina kokeilin siis tehdä pienen lenkin. Käsi ei väsynyt, eikä tullut turvotusta. Lenkin pituus oli noin seitsemän kilometriä. Nyt olen tehnyt joka päivä pyöräilylenkkejä ja mieli on kohentunut entisestään. Hyvä sinänsä, että olen nyt toipumisvaiheessa, sillä kesä on tulossa. En ole talvista hiihtäjätyyppiä vaan kevätihminen. Seuraan lintujen touhuja ja kuuntelen niiden tarjoamia konsertteja. Sekä pyörän selästä että ilman.

Viime päivien äänisaldo polkupyöräni selästä on ollut seuraavanlainen: varis, talitintti, keltasirkku, ruisrääkkä (huom! aika harvinainen), räkättirastas, isokuovi, töyhtöhyyppä, pajulintu, peipponen, haarapääsky, kivitasku (aina samassa paikassa tietyn ”puhelinpylvään” langoilla), ”mopsi” (tai joku muu kiinanpalatsikoira) ja niin edelleen. Enkä edes tunnista kaikkia ääniä. Tänään istui jokin lintu pellon ojan reunassa laulaen, mutta en tunnistanut sitä. Tässäpä niitä noin suurin piirtein.

 

P.S. Ääneni pään sisälläni sanoo, että olen tavallaan ”uudestisyntynyt”. Olen yhtä isoa kokemusta rikkaampi. Palaan työelämään ehkä toisena ihmisenä. Sama ääni ohjaa minua arvostamaan luontoa, sen kauneutta ja moninaisuutta jatkossa vielä enemmän. Tuo ääni kertoo minulle, että olen arvokas omana itsenäni. Arvostan itseäni juuri sellaisena, kuin Luoja on minut luonut. Tämän arvostuksen pohjalta pyrin arvostamaan lähimmäisiänikin.

                           Pintaa syvemmälle

                           jospa näkisin,

                           kaiken mikä täällä

                           tehdään väkisin,

 

                           kaiken mikä painaa

                           yli voimien

                           kivun jota kantaa

                           kansa hiljainen.

 

                           Ehkä silloin voisin

                           auttaa uupuvaa,

                           mitään vaatimatta

                           käden ojentaa

 

                           ehkä voisin jakaa

                           matkan yhteisen,

                           jakaa saman kivun,

                           toivon, rohkeuden.

                                                                                  Anna-Mari Kaskinen

_DSC4169-normal.jpg