2.3.1985

On lauantain puoleinen keskiyö maaliskuun toisen päivänä vuonna 1985. Vuorokausi on juuri vaihtunut ja jotain ihmeellistä alkaa tapahtua. Pyydän Hannua avuksi vessaan. Hänen kätensä tärisevät, kun hän yrittää laittaa talvisia sukkahousuja jalkaani. Sanon, että ei ole mitään hätää, kunhan vain pian pääsemme synnyttämään.

Synnyt muutaman tunnin kuluttua ja saamme ihailla pientä tytön alkua molemmat: isä ja äiti. Napanuora on poissa ja hengität omilla keuhkoillasi. Jatkossa napanuora on näkymätön side äidin ja tyttären välillä.

Tämänkö olemme saaneet aikaan? Näkyypä sinulla olevan pieni kaunis luomikin toisessa ohimossa kuten äidinisälläsi ja yhdellä sedälläsi. Hassua.

Isäsi  lähtee illalla keikalle. Hän saa taputukset yleisöltä, kun laulaja kuuluttaa jossain vaiheessa iltaa, että meidän basistimme on tuore isä!

Opettelu äidiksi alkaa. Pienet jalkasi ottavat ensimmäiset askeleesi turvallisesti kotisi lattialla, kaikki tulevat askeleesi joudut harkitsemaan itse. Tulevina vuosina niitä tulee kertymään paljon. Opettelemme molemmat ja siinä meillä onkin paljon tekemistä.

2.3.2013

Napanuoran merkitys on vain korostunut viime aikoina. Kukaan ulkopuolinen ei voi ymmärtää, kuinka vahva voi olla se signaali, jolla viestit kulkevat näkymättömästi. Minulla on hyvä olla, sillä tiedän sinun ottavan askeleitasi juuri niin kuin sinun täytyykin.

Äitinä toivon, että askeleesi olisivat turvallisia ja nautinnollisia niin työssä kuin vapaallakin. Olet vahva ja jaksat kyllä. Olet ottanut askeleita viime aikoina minunkin vuokseni. Tunnet minut läpikotaisin, sillä napanuora on vain vahvistunut ajan myötä. Jaksat tukea ja kannustaa minua. Ihmettelen sitä tietä, joka on täytynyt meidän molemman kulkea. Se tie ei ole ollut helppo, mutta kaikki askeleet ovat olleet pakolliset tehdä. Äidin sekä tyttären.

Matkamme jatkukoon…

Eilisen Kalevalanpäivän teemoittamana lisään tähän pienen pätkän kolmaskolmatta runosta:

”Kuules vielä, kun sanelen,

kerran toisen kertoelen!

Kun menet talosta tästä, tulet toiseen talohon,

emoa älä unoha, masentele mammoasi!

Emopa sinut elätti, imetti rinnat ihanat

ihanasta itsestänsä,

valkeasta varrestansa;

monet yöt unetta vietti,

monet atriat unohti

tuutitellessa sinua,

vaaliessa pienoistansa.”

P.s. sytostaatti vaikuttaa: veto on pois, kolottaa, väsyttää ja on pakko levätä. Jospa vielä iltasella jaksaisin väsätä jotain hyvää suuhun pantavaa, se varmaan piristäisi. Aurinko kuitenkin paistaa.