Eikö meille naisille olekin tavallista, että poukkoilemme ajatusten vietävinä monien erilaisten vaatimusten ristiaallokossa? Nyt puhun vain naisista, sillä minulla ei ole kokemusta miehenä olosta.

Haluamme yhtä, vaadimme toista, odotamme kolmatta ja niin edelleen. Huh huh, ei ole ihme, jos joskus pinna kiristyy ja puoliso on aivan ihmeissään. Lapsista, kissoista ja koirista nyt puhumattakaan. Tavallinen arkipäivä voi mennä niin, että työ on vienyt päivän mehut, kotona odottaa pyykkikori ja täysi roskapussi, lapset sairastavat ja taas on miehellä jokin meno jonnekin. Huomaat, että tämä on aivan kuten déjà vu; eli olen elänyt tämän ennenkin.

 

Mitäpä nainen tekee tällaisessa tilanteessa? Ensin voi tietysti soittaa äidille, jos sellainen on olemassa. Marmatat hänelle kuin pikkutyttö, joka ei ole saanut huomiota. Äitisi on ymmällään, mutta tietysti syytön tilanteeseen. Kotona odotat, että joku huomaisi tilanteen vakavuuden, mutta ei. Romantiikka on paennut pyykkejä, roskia ja kuumeisia otsia. Siispä on otettava käyttöön suunnitelma B: mykkäkoulu.

 

Muistan, kuinka edesmennyt anoppini kertoi kauan aikaa sitten, että nyt on mennyt pari viikkoa mykkäkoulua. Ihmettelin, sillä heillä oli onnellinen avioliitto. En edes muista syytä siihen, mutta siinä tilanteessa oli varmaan lukuisia osatekijöitä, jotka ajoivat näinkin pitkään B-suunnitelman toteuttamiseen. Itse syyllistyn usein samaan: arki on kulkenut liian kauan samoja ratoja pitkin, eikä muutosta ole havaittavissa, siispä täytyy tehdä suunnantarkistus. Kyllähän se joskus auttaakin. Eikös loppujen lopuksi ole kyse hyvään tarkoittavasta tarkoitushakuisesta päämäärästä eli korjataan kurssi taas sinne, missä sen pitäisi ollakin?

 

Naisena olo on muutenkin kompleksista: eteen tulee uusia tilanteita, joissa on osattava toimia tilanteen vaatimalla tavalla. Sairastuminen on yksi iso kriisi elämässä. Syöpään sairastuminen syö paitsi henkisen puolen voimavarastoasi mutta myös naiseutesi aarreaittaa. Jos luulit, että omistat koko kehosi koko elämäsi ajan, olit väärässä: ryppyjä tulee kyllä lisää, mutta voit joutua luopumaan jostain sinulle tärkeästä. Viime aikoina olen joutunut opettelemaan tuota luopumista, mutta valehtelisin, jos väittäisin, etteivätkö perheeni muut jäsenet myös. Kaikki olemme joutuneet tarkistamaan kurssiamme.

 

Asialla on myönteinenkin puolensa: naisena ja sairastuneena olen vähitellen päässyt tilanteeseen, jossa puoliso huomaa jotain sellaista, jota ei ehkä aiemmin huomannut. Täytyy itsekin opetella tajuamaan ne tilanteet ja kiittämään niistä. ”Ottaisitko lasin viiniä?” kysyy hän. ”Ei kiitos, en nyt halua (mutta kiitos kuitenkin ajatuksesta, aivot raksuttavat).” Aah, mikä tunne naisena vastata sinulle tarjottuun ehdotukseen kielteisesti. Siis juuri nainen on tällainen. Se tunne, kun sinulle yllättäin tarjotaan jotain huomiota ja et ole edes sen tarpeessa! Siitä sydän heltyy ja mykkäkoulut unohtuvat: Tunnet olevasi prinsessa, jolle tarjotaan kultalautaselta (melkein) kaikkea mahdollista. Sinulla on valta päättää, otatko tarjouksen vastaan. Kaksisuuntaista ja ennen kaikkea vastavuoroista mielen alueen terapiaa.

 

P.s. Nyt on sitten se tilanne, kun olemme mieheni kanssa kahden mökillä. Poikani on hyvän ystävänsä kanssa, koska halusi niin. On varmaan aikuistuvalle pojalle kasvamista ja luopumista se, että otetaan välillä etäisyyttä isään ja äitiin. Siipiä täytyy harjoitella ja kokeilla, eivät ne muuten vahvistu. Vanhempien kanssa sovimme, että meidän on voitava luottaa heihin. Aikuistuminen ja aikuistaminen vaativat molemminpuolista luottamusta mutta myös vastuun antamista. Aikuistuva poikamme on kuoreltaan iso mies, mutta sisällä varmaan asuu pieni poika, jolla on toivottavasti vielä pienen pojan tarve saada äidiltä hellyyttä ja rakkautta vielä monta vuotta. Siihen siteeseen kuuluu tunne siitä, että äiti on lähellä, voi hyvin, laittaa hyvää ruokaa, pesee vaatteet, kuuntelee silloin kun on tarvetta jutella. Eli pitää välillä myös mykkäkoulua edellisistä johtuen... Toivon kuitenkin, että mykkäkouluista huolimatta poikani osaa tarpeen vaatiessa halata, suukotella, katsoa rakastamaansa ihmistä silmiin ja sanoa: ”Minä rakastan sinua. ”