Bändin kanssa oli sitten pikku treenit pitkästä aikaa. Parin tunnin aikana katselimme vanhoja biisejä, mutta haluttaisi kyllä lisätä jotain uusiakin listoille. Lupasin hankkia nuotteja jostain. Lauantaina kävin paikallisessa kirjastossa, mutta en kyllä löytänyt kuin pari nuottikirjaa. Mitähän me ottaisimme ohjelmistoon? oli kuitenkin mukavaa soitella, ja vielä sekin, että oikea käsi ei ”kärsinyt” parin tunnin treenistä ollenkaan. Ihanaa!

 Seuraavaksi tähän totean, että kiitokset Helenalle viime perjantaista! Pöytä oli katettu niin viimeisen päälle, kun piipahdimme miesteni kanssa siinä iltapäiväkahvilla. Kannattaa nyt tehdä noita kyläilyreissuja, kun on aikaa paremmin. Mihinkähän sitä suunnistaisi seuraavaksi? Raijan ja Allanin luona saimme herkutella sitä edellisellä kerralla. Varokaa, kohta ovesi taakse ilmestyy ilmaisia herkkuja janoava ”syöpäläinen”, joka väittää, että ruoka ei maistu rankkojen hoitojen vuoksi, ja niin edelleen. Sitten ihmettelet, että näyttäähän tuo maistuvan… kunhan taitaa jekuttaa ja käyttää joutilaista aikaansa verukkeena kulkea paikasta toiseen.

Se oli sitten toinen sytostaattihoitokerta tänään 25.2 sitten 4.2 jälkeen.  Olikin mukava yllätys, kun radiosta kuuntelimme menomatkalla Kanin (siis taksimies) kanssa Jope Ruonansuun haastattelua ja aiheena oli – kuinkas muutenkaan – huumori ja sen olemus. Ohjelmaa piti kuunnella oikein ajatuksen kanssa, soittajilla oli kovasti asiaa ja mielipiteitä, samoin sähköpostiin tuli viestejä. Jope kertoi omien hahmojensa luomisesta ja miten ne ovat syntyneet. Välillä muisteltiin edesmennyttä Spede Pasasta, josta todettiin, että hänen huumorinsa oli kaikille sopivaa asiasisällön puolesta. Se ei loukannut ketään. Siinähän olikin itseironiaa kosolti. Ja karikatyyrejä kuten rautakaupan myyjä. Samaa on Jopenkin huumorissa.

Matka kaninkolosta Ihmemaahan sujahti vauhdilla siis, koska oli huumoria käsittelevä ohjelmaa taustalla, ja sitä piti kuunnella oikein tosissaan. Huumori onkin vaikea laji esittäjälleen. Siskoni Eija on sen verran harrastanut näyttelemistä, että tietää sen. On hyvin monista asioista kiinni, miten saa yleisön mukaan. Kai siinä vaatii jonkinlaista tilannetajuakin. Ja aika paljon.

Itse olen sitä mieltä, että tämän päivän huumorissa tehdään hauskaa toisten vahingosta tai muusta vastaavasta. Ei se ole huumoria, vaan vahingoniloa. Ja siitä on leikki kaukana. Itse vannon itseironian nimiin. Meillä kaikilla on heikkoutemme, kierot silmät tai nuuka luonne, noin äkkiä mainitakseni. Kait niistä voi jotain huumoria repiä, että ei kaverin tarvi niistä tehdä draamaa. Silloin menee synkäksi. Kun aloittaa itse ensin, tilanne vapautuu ja asiat loksahtavat paikoilleen, eikä asia ole enää tabu muillekaan.

Tilannekomiikka on sellainen taitolaji, että sekin vaatii tietynlaista silmää. Itseironia yhdistettynä tilannekomiikkaan voi antaa makeat naurut paitsi itselle, myös muille. Mustaa huumoria voi lisätä tilanteen mukaan. Itse olen usein nauranut siskoni Pirjon kanssa erilaisilla sairauksilla itsestämme. Eilen minua nauratti seuraava asia: Naapurin kummityttömme Sonja käväisi meillä äitinsä kanssa. Lapset tuppaavat kasvamaan hyvin nopeasti ja jos et näe heitä muutamaan aikaan, niin olet ihmeissäsi heissä tapahtuneista muutoksista. Sonjan hiukset olivat kasvaneet aivan vallattomasti! Samalla Sonja ihmetteli, miksi kummitädin päässä ei ollut enää hiuksia. Molemmat katsoimme toisiamme. Silloin minä totesin: ”Sonjan päähänkö minun hiukset lähti yhtenä päivänä?” Ja meitä molempia nauratti. Sonja on toisella luokalla koulussa, ja tässä tilanteessa oli ehkä oiva tapa kääntää ihmettely huumorin avulla mukavammalle taajuudelle.

P.s. Ihmemaassa oli jälleen rento meininki. Sain lääkettä suoneen, ja kaikki meni hyvin. Oikeastaan meinasin torkahtaa TV:tä katsellessa ihan siinä viime metreillä, kun viimeiset tipat liukuivat pullosta suoneen. Eihän se ihme, kun illalla otin niitä kortisonitabletteja taas, aamulla ja kohta taas ilta-annos. Niistä saa niin paljon ihmeellistä energiaa, että edellisellä kerralla tuntui, kuin sitä riittäisi vaikka mihin. Mutta yöunet ne vievät vähän heikolle puolelle. En kuitenkaan yöllä ala tehdä kaappien siivousta.

terveisin parin päivän ”duracell-pupu”